tiistai 10. marraskuuta 2020

Mustaherukkaunelma

Ensin kun maistelin tuota rahkaseosta, ajattelin että tähän varmaan tarttee lautaselle lisätä vähän sokeria. Mutta sitten kun myöhemmin maistelin kakkua kokonaisuutena, totesin ettei sittenkään tartte. Pohjan kaurakeksit toivat mukaan juuri ja juuri riittävästi lisää makeutta. Tämä oli juuri mukavasti hapanta, kermaista ja pohjan ansiosta myöskin hiukkasen makeaa. Tykkäsin, ja niin tykkäsivät muutkin – syötiin tämä viiden hengen voimin yhdeltä istumalta.




Pohja:
125 g kaurakeksejä
75 g voita
Täyte:
5 dl mustaherukoita
200 g vaniljarahkaa
50 g valkosuklaata
4 tl liivatejauhetta
4 rkl vettä
2 rkl limettimehua
4 dl kuohukermaa

Murskaa keksit. Sulata voi ja sekoita voisula keksimurskaan. Levitä muruseos silikonireunaisen irtopohjavuoan  (24 cm) pohjalle ja taputtele tasaiseksi. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan.

Soseuta marjat. Sekoita marjasose ja rahka keskenään. Vuole valkosuklaa sekaan kuorimaveitsellä ohuiksi lastuiksi. Laita liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi.

Lisää limettimehu liivatteiden sekaan. Kuumenna seos mikrossa kiehuvaksi ja kaada se marja-rahkaseokseen ohuena nauhana ja vatkaa tasaiseksi. Kääntele lopuksi sekaan kermavaahto.

Kaada täyte vuokaan ja tasoita. Nosta peitettynä jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi, mielellään yön yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti