Todellakin mehevä kakku. Ja parhaimmillaan jääkaappikylmänä. Ihmettelin ensin että miten niin ananas”raita”kakku kun täyte näytti jäävän siihen taikinan päälle, mutta tilanne muuttui paiston aikana ja ananasrahka jäi kuin jäikin sinne sisään täytteeksi. Oli hyvää.
Taikina:
150 g voita huoneenlämpöisenä
1 ½ dl sokeria
2 kananmunaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ tl kardemummaa
1 dl ananasmehua
Täyte:
250 g maitorahkaa
2 rkl sitruunamehua
¾ dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 pieni tölkki pieniä ananaspaloja
Pinnalle:
50 g taloussuklaata
1 rkl mantelilastuja
Valuta ananas. Säästä mehu taikinaan. Rouhi suklaa.
Vatkaa pohjan voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen, edelleen vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja ananasmehu vuorotellen.
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (22 cm) pohjan ja reunan väliin ja voitele vuoan reunat kevyesti. Painele taikina vuoan pohjalle ja vähän reunoillekin. Sekoita kaikki täytteen ainekset yhteen. Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Lusikoi loppu taikina pieninä nokareina täytteen pinnalle ja tasoita pintaa hiukan haarukalla.
Ripottele pinnalle mantelilastut ja suklaarouhe. Paista 175-asteisessa uunissa n. tunnin ajan. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi. Irrota vuoan reunat ja siirrä kakku tarjoilualustalle.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti