keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Täydenkuun omenapiirakka

Piirakalla oli ihanan pehmeä ja maistuva pohja. Kastikkeesta ajattelin ensin, että lopputulema olis ollut ihan sama jos olisin ostanut kaupasta valmista vaniljajogurttia, mutta muutin mieleni. Yhdistelmä oli taas melko lailla täydellinen, ja komponentit erillisinäkin erinomaisia.




Pohja:
100 g voita huoneenlämpöisenä
1 ¼ dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
1 dl mantelijauhetta
1 tl kanelia
½ tl kardemummaa
125 g crème fraîchea
Täyte:
3 hapahkoa omenaa
1 ½ tl kanelia
1 rkl sokeria
Jogurtti-vaniljakastike:
2 dl maustamatonta jogurttia
1 rkl vaniljasokeria
2 tl sokeria
20 g mantelirouhetta

Vatkaa pohjan voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää kananmuna, edelleen vatkaten. Lisää myös keskenään sekoitetut kuivat aineet ja crème fraîche. Levitä taikina (Ø 24-25 cm) piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Kuori omenat ja poista siemenkodat. Viipaloi hedelmäliha ja levitä viipaleet pohjan päälle. Ripottele pinnalle kaneli ja sokeri. Paista 175-asteisen uunin alatasolla 35 minuuttia. Nosta piirakka uunin keskitasolle ja jatka paistamista vielä n. 10 minuuttia.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja tarjoile piirakka kastikkeen kera.

tiistai 9. helmikuuta 2021

Oliivi-porsaanlihasalaatti

Hyvä, maukas ja sopivan ruokaisa salaatti. Lisäksi keitin perunoita ja otin pakastimesta vähän papukastiketta.




Ainekset:
500 g salaattisekoitusta
2 kananmunaa
200 g grillattua kinkkua (Snellman)
250 g kirsikkatomaatteja
100 g kalamataoliiveja
2 rkl ruohosipulia
muutama persiljanoksa
Kastike:
1 ½ rkl punaviinietikkaa
2 rkl vettä
½ tl suolaa
valkopippuria
1 ½ rkl oliiviöljyä
1 tl sokeria

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Keitä kananmunat koviksi. Jäähdytä, kuori ja lohko kananmunat. Halkaise tomaatit. Kuutioi kinkku. Silppua ruohosipuli ja persilja.
 
Levitä salaatti suureen tarjoiluastiaan. Sekoita joukkoon oliivit ja kinkunpalat. Asettele salaatin päälle kananmunalohkot. Valuta päälle kastike ja koristele ruohosipulilla ja persiljalla.

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Pokebowl lohesta

Olin jo useamman kerran katsellut kaupassa noita suklaa-appelsiineja. Nyt tuli sopiva tilaisuus ostaa niitä muuhunkin käyttöön kuin ”vaan” syötäväksi. Voin kertoa, ettei kannata. Eivät olleet kuorensa väriä lukuunottamatta yhtään sen kummempia kuin tavalliset, hyvät appelsiinit. Lohesta tuli tässä marinadissa tosi maukasta ja kaikki ainekset sopivat hyvin yhteen. Kerrassaan maittava ateria.




Ainekset:
500 g lohifilettä
½ tl suolaa
½ dl soijakastiketta
1 rkl sokeria
2 rkl seesamiöljyä
2 tl srirachaa
1 salottisipuli
½ rkl inkivääritahnaa
1 rkl seesaminsiemeniä
2 kevätsipulia
Lisäksi:
3 dl pitkäjyväistä riisiä
6 dl vettä
2 avokadoa
1 rkl limettimehua
1 punasipuli
1 kurkku
380/230 g papusekoitusta
3 suklaa-appelsiinia
2 kevätsipulia
1 rkl seesaminsiemeniä

Poista lohifileestä nahka ja ylimääräiset rasvat. Leikkaa lohi 2*2 cm kuutioiksi. Suolaa kuutiot.

Kuori ja silppua salottisipuli. Viipaloi kevätsipuli. Sekoita uuninkestävässä vuoassa keskenään soija, sokeri, seesamiöljy ja sriracha. Lisää salottisipuli, inkivääri, seesaminsiemenet ja kevätsipuli. Sekoita lohikuutiot kastikkeeseen ja anna maustua jääkaapissa noin kaksi tuntia. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia.

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä.

Poista avokadoista kivet ja kuutioi hedelmäliha. Sekoita kuutioihin limettimehu. Kuori ja silppua punasipuli. Leikkaa kurkku pitkiksi viipaleiksi juustohöylällä. Huuhtele ja valuta pavut. Kuori appelsiinit ja leikkaa ne kalvottomiksi lohkoiksi. Silppua kevätsipulit.

Kokoa annoskulhojen pohjalle riisiä ja lisää riisin päälle lohta, avokadoa, sipulia, kurkkua, papusekoitusta ja appelsiinia. Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä ja kevätsipulisilppua.

lauantai 6. helmikuuta 2021

Tiramisu-torttu

Tämä oli vähän erilainen tiramisu-torttu, ei mascarponea eikä kermavaahtoa. Vähän epäilyttää, että mahtaakohan toi täyte hyytyä yön aikana jääkaapissa. No, se jää nähtäväksi. Jos ei hyydy, niin sitten lusikoidaan koko sotku jälkiruokakippoihin. Mutta ainekset olivat lupaavat. Jotenkin houkuttelisi ehkä vielä viipaloida tuohon pinnalle hiukkasen banaania. Voi olla että vielä teenkin niin, kun tässä yön yli kerkeän asiaa miettiä. *Muokkaus* En lisännyt banaania, mutta mansikkahillo maistui tortun kanssa erinomaiselta. Sellaisenaan tämä oli ehkä vähän mauton, mutta äkkimakea mansikkahillo sai myöskin tiramisutortun maistumaan erinomaiselle.




Ainekset:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
350 g ranskankermaa
½ dl sokeria
½ dl maitoa
3 rkl Cointreauta
1 ½ tl liivatejauhetta
1 ½ rkl kylmää vettä
50 g taloussuklaata
2 dl kylmää kahvia
200 g savoiardikeksejä
1 rkl kaakaojauhetta

Raasta suklaa. Laita liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen viideksi minuutiksi. Lisää joukkoon Cointreau ja lämmitä seos mikrossa juoksevaksi.

Vatkaa yhteen tuorejuusto, ranskankerma, sokeri, maito ja liivateseos.

Kaada kahvi laakealle lautaselle. Dippaa keksit yksitellen kahviin ja asettele puolet kekseistä silikonireunaisen irtopohjavuoan pohjalle. Levitä päälle puolet juustotäytteestä ja kolmasosa suklaaraasteesta. Tee toinen kerros samoin. Nosta vuoka peitettynä jääkaappiin jähmettymään vähintään neljäksi tunniksi, mielellään yön yli.

Siirrä torttu tarjoilualustalle. Siivilöi pinnalle kaakaojauhe ja ripottele pinnalle loput suklaaraasteet.

perjantai 5. helmikuuta 2021

Broileria ja tilli-sitruskastike

Tämä oli taas positiivinen yllätys. Odotin, että kokonaisuus olisi liian sitruunainen. Mutta ei se ollut, vaan juuri sopivasti. Tilliä olisi voinut olla ihan reilustikin enemmän. Yleensä olen tykännyt syödä broileria riisin kanssa, mutta tällä kertaa keitinkin perunoita.




Ainekset:
4 broilerin rintafilettä
¾ tl suolaa
1 rkl voita
½ dl sitruunamehua
2 dl kuivaa valkoviiniä
4 sitruunaviipaletta
½ dl tilliä

Mausta broilerinfileet suolalla. Sulata voi pannulla ja paista fileet keskilämmöllä molemmin puolin kauniin ruskeiksi, n. 8 minuuttia / puoli.

Lisää pannuun sitruunamehu ja viini. Nosta sitruunaviipale jokaisen fileen päälle. Kuumenna kiehuvaksi. Säädä lämpö pienemmälle ja keitä miedolla lämmöllä 10-15 minuuttia, kunnes broileri on läpikypsää. Nosta fileet hetkeksi pannulta.

Silppua tilli ja lisää silppu kastikkeeseen. Kiehauta ja keitä 3-4 minuuttia. Nosta fileet takaisin kastikkeen sekaan. Tarjoile keitettyjen perunoiden kera.

keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Briossisämpylät 2

Näistä tuli vähän matalia ja epämuodostuneita. Jätin taikinan ihan tarkoituksella melko löysäksi, kun ajattelin että sillä tavoin tulee pehmeitä ja kuohkeita sämpylöitä. Ja niin tulikin. Nämä olivat ihan mahtavia, varmaan yksiä parhaista koskaan syömistäni sämpylöistä. Tehtiin näistä hampurilaisia hyvin yksinkertaisella täytteellä: ei mitään muuta kuin muutama siivu eilen paistamaani luutonta karitsanpaistia (joka muuten oli tänään uudelleen lämmitettynä vielä paljon parempaa kuin eilen). Lisäksi porkkanaranskiksia ja salaattia. Sivumennen sanoen, herra 9-v totesi että hamppari oli parempaa kuin mäkkärin tuplajuusto (ja tuo oli melkoinen kehu).




Ainekset:
3 ½ dl vettä
3 rkl maitoa
2 tl kuivahiivaa
2 ½ rkl sokeria
1 kananmuna
7 ½ dl vehnäjauhoja
2 ½ rkl voita
1 ½ tl suolaa
Voiteluun:
1 kananmuna

Lämmitä vesi ja maito hiukan kättä lämpimämmäksi. Sekoita joukkoon hiiva ja sokeri. Anna seistä 10 minuuttia. Vatkaa kananmuna vaahdoksi. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi.

Lisää jauho-voiseokseen hiivaliemi, suola ja kananmuna. Vaivaa taikinaa 10 minuuttia. Pyöritä taikina palloksi ja anna kohota peitettynä lämpimässä paikassa 2 tuntia.

Pyörittele taikinasta tasakokoisia sämpylöitä. Nosta sämpylät leivinpaperoidulle uunipellille ja anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä 2 tuntia.

Voitele sämpylät kananmunalla. Laita uunin pohjalle astia jossa on kuumaa vettä. Paista sämpylöitä 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

tiistai 2. helmikuuta 2021

Karitsanpaistia voi-yrttikastikkeen kera

Ei niin kovin houkuttelevan näköinen, mutta siitä huolimatta oikein hyvän makuinen ateria. Kuten kuvasta näkyy, kaverina ihan keitettyjä perunoita ja porkkanoita.




Paisti:
1 kg luutonta karitsanpaistia
suolaa
valkopippuria
¼ tl kuivattua timjamia
1 valkosipulinkynsi
Voi-yrttikastike:
1 ruukku tuoretta timjamia
1 ruukku persiljaa
50 g voita huoneenlämpöisenä
suolaa
mustapippuria
2 valkosipulinkynttä
2 dl kasvislientä

Kuori paistin valkosipulinkynsi. Purista kynsi pieneen astiaan ja sekoita joukkoon timjami, suola ja pippuri. Hiero seos paistin pintaan. Pane lihalämpömittari paistin paksuimpaan kohtaan. Paista ensin 225-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Laske uunin lämpötila 175 asteeseen, ja jatka paistamista kunnes sisälämpötila on 70 astetta (n. tunnin ajan). Ota paisti uunista ja kääri se folioon.

Silppua kastikkeen yrtit kulhoon. Lisää voi ja soseuta tasaiseksi sauvasekoittimella. Mausta suolalla ja pippurilla ja purista sekaan valkosipulinkynnet. Kiehauta kasvisliemi ja lisää se maustevoihin. Soseuta tasaiseksi.