torstai 24. joulukuuta 2020

Kookosjuustokakku

Illan päätteeksi sitten joskus myöhään nautitaan vielä perinteisesti joulukahvit kakun kera. Tällä kertaa kakuksi valikoitui ei niin tuhdin oloinen kookosjuustokakku. Ainakin sekä pohja että juustokakkumassa olivat erikseen hyviä, toivottavasti yhdistelmäkin toimii.




Pohja:
4 dl riisimuroja
60 g kookosöljyä
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g valkosuklaata
Täyte:
150 g valkosuklaata
2 ½ tl liivatejauhetta
2 ½ rkl kylmää vettä
500 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
250 ml kookoskermaa
vihreää elintarvikeväriä
Koristeluun:
50 g valkosuklaata
vihreää pastaväriä

Rouhi pohjan valkosuklaa. Sulata öljy ja puolet valkosuklaarouheesta kattilassa ja nosta kattila liedeltä. Sekoita joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri. Lisää lopuksi riisimurot ja loput valkosuklaarouheet. Kääntele varovasti tasaiseksi. Painele pohjaseos silikonireunaisen irtopohjavuoan pohjalle. Nosta vuoka jääkaappiin.

Laita liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen. Sulata täytteen valkosuklaa. Notkista tuorejuusto kulhossa. Lisää kookoskerma ja vatkaa ainekset sekaisin. Lisää vihreää elintarvikeväriä niin paljon, että massasta tulee kauniin vaaleanvihreää. Lisää joukkoon hiukan jäähtynyt suklaasula ja sekoita tasaiseksi.

Kuumenna liivateseos mikrossa juoksevaksi ja kaada se täytteeseen ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään muutaman tunnin, mielellään yön yli.

Sulata koristeluun tuleva valkosuklaa. Sekoita joukkoon pastaväriä niin, että suklaasta tulee hiukan kakkua tummempaa. Levitä suklaasula leivinpaperille ja anna jähmettyä. Vuole suklaasta juustohöylällä lastuja kakun koristeeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti