keskiviikko 17. helmikuuta 2021

Palsternakka-omenahyve

Ajatus palsternakasta makeassa jälkkärissä oli ensi alkuun vähän outo. Päätin kumminkin kokeilla. Ja joo, ihan hyväähän sekin täällä oli. Vaikkakin loppujen lopuksi olen ehkä kumminkin sitä mieltä, että pelkkä omenakin olisi riittänyt. Tai ainakin noita palsternakkanauhoja olis voinut ensin vähän keittää, jotta niistä olisi tullut pehmeämpiä.




Ainekset:
200 g palsternakkaa
3 omenaa
1 rkl sitruunamehua
1 tl kanelia
Muruseos:
1 dl kaurahiutaleita
½ dl mantelirouhetta
1 rkl ruokosokeria
2 rkl voita
1 tl kanelia
Lisäksi:
1 dl sokeria

Kuori palsternakka ja leikkaa se mahdollisimman ohuiksi lastuiksi (esim. mandoliinilla). Kuori omenat, poista siemenkodat ja kuutioi hedelmäliha. Siirrä palsternakkalastut ja omenakuutiot kulhoon. Kääntele sekaan sitruunamehu ja kaneli.

Paahda muruseoksen kaurahiutaleita ja mantelirouhetta kuivalla, kuumalla pannulla muutama minuutti. Lisää sokeri, voi ja kaneli. Sekoittele, kunnes voi sulaa. Kääntele muutaman minuutin ajan ja siirrä sivuun.

Mittaa sokeri paistinpannulle ja anna sen hiukan sulaa. Kumoa omenakuutiot ja palsternakkalastut pannulle ja pyörittele kovalla lämmöllä viitisen minuuttia, kunnes lastut pehmenevät ja neste haihtuu.

Levitä muruseos omena-palsternakkapaistoksen päälle. Tarjoile vaniljakastikkeen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti