sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Appelsiini-punasikurisalaatti

En ole tainnut koskaan aiemmin kuoria appelsiinia veitsellä, vaan pelkästään sillä tavoin kuin esim. klementiinejä. Nyt käytin veistä ja sainkin ihan järkevästi irrotettua sekä kuoren että kalvot, ilman että puolet appelsiinista meni kuorien mukana. Salaatista tuli ihan hyvää, vaikka jotenkin odotinkin näistä aineksista syntyvän jopa jotain maukkaampaa.




Ainekset:
1 punasikuri
5 appelsiinia
2 tl sumakkia
1 ruukku tilliä
Granaattiomenavinegretti:
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl granaattiomenasiirappia
1 rkl punaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Huuhtele punasikuri ja leikkaa siitä kanta pois. Viipaloi punasikuri leveyssuunnassa ja irrottele viipaleet toisistaan. Kuori appelsiinit kalvottomiksi. Leikkaa hedelmäliha puoliksi ja viipaloi puolikkaat puolikuiksi. Silppua tilli. Sekoita kaikki salaatin ainekset yhteen.

Sekoita kastikkeen ainekset yhteen erillisessä astiassa ja vatkaa seos tasaiseksi. Valuta vinegretti salaatin päälle. Kääntele, kunnes vinegretti on sekoittunut hyvin salaattiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti