tiistai 15. lokakuuta 2024

Karviaisleivokset

Nämä olivat kolmen päivän projekti. Sunnuntai-iltana tein pohjat, eilen illalla täytteen ja tänään sitten viimein kiilteen. Olivat kaiken työnsä arvoiset. Nättejä ja hyvänmakuisia.


Pohja:
150 g voita huoneenlämpöisenä
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
3 ½ dl vehnäjauhoja
Voiteluun:
juoksevaa Oivariinia
Täyte:
1 dl sokeria
½ dl vettä
2 kananmunan keltuaista
1 tl vaniljasokeria
100 g voita huoneenlämpöisenä
100 g karviaisia
1 rkl limettimehua
Pinnalle:
65 g karviaisia
Kiille:
½ dl vettä
2 rkl sokeria
½ tl vaniljasokeria
½ tl liivatejauhetta

Vatkaa pohjan voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää kananmuna, edelleen vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Nosta taikina jääkaappiin 15 minuutiksi.

Voitele 12 tartelettivuokaa kevyesti juoksevalla Oivariinilla. Painele taikina vuokien pohjalle ja reunoille. Pistele pohjat haarukalla. Paista 200-asteisessa uunissa kauniin värisiksi (n. 10 minuuttia). Anna jäähtyä täysin.

Mittaa täytteen vesi ja sokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä, kunnes seos on 116-asteista. Soseuta karviaiset.

Vatkaa keltuaiset ja vaniljasokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Valuta kuuma sokeriliemi keltuaisten joukkoon ohuena nauhana, koko ajan voimakkaasti vatkaten. Vatkaa, kunnes vaahto on vaaleaa ja hiukan jäähtynyt. Vatkaa sekaan voi nokareina. Lisää karviaissose ja limettimehu ja sekoita tasaiseksi.

Jaa täyte vuokiin. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään muutaman tunnin, mielellään yön yli. Nosta jokaisen leivoksen päälle muutama karviainen. Mittaa kiilteen ainekset pieneen astiaan ja anna turvota 5 minuuttia. Kuumenna seos mikrossa juoksevaksi ja sivele se karviaisten päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti