lauantai 22. joulukuuta 2018

Jouluvuokalimppu

Vaikka kuinka olisi edellisinä jouluina joku leipäresepti hyväksi todettu, niin silti pitää kumminkin kokeilla aina uutta. Tänä vuonna vuorossa on jouluvuokalimppu (joita tällä reseptillä tuli 3 kpl). Ja aamulla kauppalistaa tehdessäni olin unohtanut listalta piimän, niinpä limppujen nesteeksi tuli tällä kertaa maitoa. *Edit* Eipä ollut tässäkään limpussa moittimista. Just maistui siltä miltä pitikin, mukavan makealta ja hedelmät olivat kivoja sattumia taikinan joukossa.



Ainekset:
10 dl vehnäjauhoja
6 ½ dl ruisjauhoja
5 dl sämpyläjauhoja
100 g rusinoita
100 g taateleita
100 g kuivattuja hedelmiä
1 l maitoa
19 g kuivahiivaa
1 ¾ dl siirappia
¼ dl suolaa

Pilko taatelit ja kuivatut hedelmät pienemmiksi paloiksi. Sekoita kaikki ainekset suolaa lukuunottamatta keskenään. Vaivaa 6-8 minuuttia. Lisää suola ja jatka vaivaamista vielä 5-6 minuuttia. Anna taikinan levähtää 30-40 minuuttia.

Vaivaa hetki ja jaa taikina vuokiin. Anna kohota huoneenlämmössä 45-60 minuuttia ja voitele siirapilla.

Paista 220-asteisessa uunissa 20-25 minuuttia. Laske uunin lämpö 175 asteeseen ja jatka paistamista vielä 15-20 minuuttia. Kun otat limput uunista, kumoa ne heti vuoista ja voitele vielä kertaalleen siirapilla. Anna jäähtyä kokonaan ja kääri tiiviisti kelmuun. Limput ovat parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti