perjantai 20. syyskuuta 2019

Parmesaani-kesäkurpitsapiirakka

Mä en nyt oikein tiedä, mikä tässä piirakassa mätti. Periaatteessa kaiken pitäisi olla kohdillaan, mutta jostain syystä tämä ei kuitenkaan ihan täysin iskenyt makuhermooni. Ihan jees, mutta en tästä niin paljon kuitenkaan tykännyt että oikein innoissani odottaisin pääseväni syömään tätä uudelleen.



Pohja:
3 dl täysjyväspelttijauhoja
½ tl suolaa
125 g kylmää voita
2 rkl kylmää vettä
Täyte:
1 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
800 g kesäkurpitsaa
suolaa
mustapippuria
70 g parmesaaniraastetta
20 isoa kaprista
Munamaito:
2 kananmunaa
2 dl maitoa
2 valkosipulinkynttä
2 rkl kurpitsansiemeniä

Sekoita taikinan suola ja jauhot keskenään. Nypi joukkoon kuutioitu voi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Muotoile taikina palloksi ja siirrä jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Kuori ja silppua täytteen valkosipulinkynnet. Halkaise kesäkurpitsa pituussuunnassa ja viipaloi puolikkaat ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota valkosipulia hetki. Lisää kesäkurpitsa ja paista viipaleet pehmeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan (23 cm). Esipaista 225-asteisen uunin keskitasolla n. 10 minuuttia. Levitä kesäkurpitsaseos piirakkapohjalle. Ripottele päälle parmesaani ja asettele pinnalle kaprikset varsineen.

Sekoita munamaidon munat ja maito kulhossa. Purista joukkoon valkosipulinkynnet. Kaada seos piirakalle ja ripottele päälle kurpitsansiemenet.

Jatka paistamista uunin alatasolla n. 25 minuuttia, kunnes piirakka on kauniin värinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti