tiistai 19. marraskuuta 2019

Oliivifocaccia

En oikein tiedä, voiko tätä kutsua leiväksi, vai pitäisikö ennemminkin puhua jonkun sortin leivonnaisesta. No, oli niin tai näin, niin herkullista tämä kumminkin oli. Minä halkaisin palan ja laitoin väliin tuorejuustoa, kylmäsavuhärkää, gouda-juustoa ja kurkkua. Oli ehkä vieläkin herkullisempaa täytettynä.



Ainekset:
8 dl vehnäjauhoja
6 g kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
2 ½ dl vettä
½ dl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1 punasipuli
½ tl mustapippuria
½ dl mustia oliiveja
½ dl vihreitä, paprikatäytteisiä oliiveja
½ dl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 dl parmesaaniraastetta

Voitele uunivuoka (33*22 cm) oliiviöljyllä.

Sekoita yhteen 3 ½ dl vehnäjauhoja, hiiva, sokeri ja suola. Lämmitä vesi hiukan kättä lämpimämmäksi. Purista joukkoon valkosipulinkynsi. Lisää neste jauhoihin ja alusta tasaiseksi. Lisää loput jauhot vähitellen alustamisen aikana. Vaivaa taikina kimmoisaksi ja painele se vuokaan. Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä kaksinkertaiseksi, n. 30 minuuttia.

Kuori ja viipaloi sipuli ohuiksi puolirenkaiksi. Kuumenna 1 rkl öljyä pannulla. Kuullota sipulia, kunnes se pehmenee. Mausta pippurilla.

Viipaloi oliivit ja silppua aurinkokuivatut tomaatit. Pistele taikinaan koloja. Voitele taikina lopulla oliiviöljyllä. Levitä sipulirenkaat, oliivit ja tomaatit taikinan päälle. Ripottele pinnalle parmesaaniraaste. Paista 200-asteisessa uunissa 20-25 minuuttia, kunnes leipä on kauniin kullanruskea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti