perjantai 1. tammikuuta 2021

Omena-kanelijäätelö

Milläs muulla sitä aloittaisi uuden vuoden paremmin kuin jäätelön valmistuksella. Ihan aamupalaksi en tätä syönyt, vaan lykkäsin jäden vielä pakastimeen odottamaan iltapäivää. Mutta pakkohan sitä oli maistaa sitä verran että totesin jäätelön kerrassaan herkulliseksi.




Ainekset:
3 dl punaista maitoa
3 dl kuohukermaa
½ dl glukoosisiirappia
2 kanelitanko
1 ½ dl Siro-sokeria
4 kananmunan keltuaista
Omenaseos:
2 omenaa
1 dl fariinisokeria
1 tl vaniljajauhetta
¾ dl calvadosta
¾ dl vettä
½ tl kardemummaa

Kiehauta toisessa kattilassa maito, kerma, kanelitangot ja glukoosisiirappi, koko ajan sekoittaen. Vatkaa sokeri ja keltuaiset vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää keltuais-sokerivaahto kuumaan kerma-maitoseokseen. Hauduta keskilämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee. Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä seos kylmässä vesihauteessa. Poista kanelitangot ja siirrä jäätelömassa jäätelökoneen kulhoon ja käytä konetta, kunnes massa on sopivan paksuista.

Kuori ja leikkaa omenaseoksen omenat pieniksi kuutioiksi. Mittaa kattilaan kaikki omenaseoksen ainekset. Kiehauta ja keitä kokoon melko kovalla lämmöllä 5-10 minuuttia. Nosta kattila levyltä ja anna omenaseoksen jäähtyä.

Kaada puolet jäätelömassasta pakastuksen kestävään astiaan. Lisää päälle omenaseos ja pinnalle loput jäätelömassasta. Vedä lusikalla muutaman kerran kerrosten läpi niin, että ne sekoittuvat jonkun verran. Nosta astia pakastimeen muutamaksi tunniksi ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti