sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Pinaatti-juustogratiini

Pinaattikeitto ja pinaatti yleensäkin olivat suuria inhokkejani vielä kouluaikoina. Pinaattikeittopäivinä odotin vain sitä lihapiirakkaa, joka keiton kanssa tarjoiltiin. Keittoon en yleensä koskenutkaan. Jotenkin kummasti maku on vuosien kuluessa muuttunut, ja nykyään syön pinaattia oikein mielelläni. Tämäkin gratiini siis maistuu oikein hyvin.




1 kg pakastepinaattia
suolaa
40 g mantelilastuja
2 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
1 dl kasvislientä
2 dl ruokakermaa
1 tl sitruunamehua
3 rkl parmesaaniraastetta
50 g juustoraastetta
ripaus chilirouhetta

Sulata pinaatti. Paahda mantelilastut kuivalla, kuumalla pannulla. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet.

Sekoita keskenään pinaatti ja valkosipuli. Mausta suolalla. Siirrä seos kevyesti voideltuun uunivuokaan ja ripottele päälle puolet mantelilastuista.

Sulata voi kattilassa. Sekoita joukkoon jauhot ja paista, kunnes seos on kullanruskeaa. Lisää kasvisliemi voimakkaasti sekoittaen. Lisää kerma ja sitruunamehu ja anna kiehua n. 5 minuuttia. Mausta parmesaaniraasteella. Lisää juustoraaste ja chilirouhe ja sekoittele, kunnes juusto on sulanut.

Kaada kastike pinaattiseoksen päälle ja ripottele pinnalle loput mantelilastut. Gratinoi 225-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti