tiistai 5. tammikuuta 2021

Pirteä puolukkapyöräytys

En tiedä, voisiko tätä hyvällä tahdolla kutsua vaikka rustiikkisen näköiseksi. Minulla ei edes ollut niin isoa tarjoiluastiaa, että torttu olisi mahtunut sille kokonaisena. Jouduin laittamaan sen keskeltä poikki. Ainekset ovat kumminkin kohdillaan ja kaikki osaset maistuivat hyviltä. Nyt nostin tortun parvekkeelle odottamaan iltapäivän kahvittelukavereita. Ehkä se vähän jähmettyy ja kiinteytyy pikku pakkasessa, ettei sitten ihan totaalisesti leviä käsiin siinä vaiheessa kun sitä pitäisi ruveta leikkelemään paloiksi.




Pohja:
4 kananmunaa
1 dl sokeria
1 ½ dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Kostutus:
2 rkl mantelilikööriä
½ dl vettä
Täyte:
1 ¼ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
250 g maitorahkaa
2 dl puolukoita
Kuorrutus:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ¼ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
½ dl tomusokeria
Koristelu:
1 dl vettä
1 tl perunajauhoja
1 dl puolukoita

Vatkaa pohjan munat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipannulle ja paista 225-asteisessa uunissa n. 5 minuuttia. Anna jäähtyä ja kumoa sitten puhtaalle leivinpaperille. Poista paistopaperi. Sekoita kostutusliemen ainekset keskenään ja lusikoi seos tasaisesti pohjalevylle.

Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Käytä puolet vaahdosta täytteeseen ja säästä puolet kuorrutukseen. Kääntele rahka täytteeseen käytettävään vaniljavaahtoon. Lisää puolukat ja hillo. Levitä seos pohjalle ja jätä reunoilta n. 5 cm ilman täytettä. Rullaa kääretortuksi varovasti leivinpaperia apuna käyttäen.

Sekoita kuorrutuksen tuorejuusto, loput Flora vanillasta ja tomusokeri keskenään. Peitä kääretorttu seoksella. Kiehauta vesi ja puolukkahillo kattilassa ja ota kattila liedeltä. Sekoita perunajauho vesitilkkaan ja kaada seos ohuena nauhana kattilaan, koko ajan sekoittaen. Anna jäähtyä.

Siirrä kääretorttu tarjoiluvadille. Valuta puolukkakastike kääretortun päälle pitkittäin niin, että kastiketta valuu tortun reunoille. Ripottele puolukat tortun päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti