keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Lanttu-inkiväärikakku

Olin jo suunnitellut kirjoittavani tähän, että kuorrutusta oli niin naurettavan paljon että puoletkin olis riittänyt. Kävi mielessäni myöskin, että onkohan kuorrutuksella haluttu peittää voimakasta lantun makua. Sitten maistoin kakkua ja totesin että kummatkin ajatukseni olivat vääriä. Pohjassa ei lanttu maistunut muuten kuin jännänä vivahteena inkiväärin ja kanelin lisäksi. Ikipäivänä en olisi arvannut, että seassa on lanttua. Ja se runsas kuorrutuksen määrä sopi tähän just eikä melkein. Herra melkein-10-v:n sanoin: ”Tää on 5/5.”




Ainekset:
200 g lanttua
2 rkl inkivääritahnaa
2 kananmunaa
1 dl fariinisokeria
100 g voita sulatettuna
1 dl hunajaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
Tuorejuustokuorrutus:
100 g voita huoneenlämpöisenä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
500 g tomusokeria
2 rkl vaniljasokeria
2 tl sitruunankuoriraastetta

Kuori lanttu ja raasta se hienoksi raasteeksi. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää inkivääritahna, voisula ja hunaja. Sekoita hyvin. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lopuksi lantturaaste. Kaada taikina silikonireunaiseen irtopohjavuokaan (24 cm) ja tasoita pinta. Paista 180-asteisessa uunissa 40 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä jääkaappikylmäksi ja siirrä se tarjoilualustalle. Sekoita yhteen kuorrutuksen tomusokeri, vaniljasokeri ja sitruunankuoriraaste. Vatkaa voi ja tuorejuusto sähkövatkaimella kuohkeaksi. Lisää tomusokeriseos vähän kerrallaan, pienellä teholla vatkaten. Levitä kuorrutus reiluksi kerrokseksi kakun päälle ja reunoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti