lauantai 12. helmikuuta 2022

Karamelli-omenapiiras

Koska tarvittavan kinuskin määrä oli hyvin pieni ja koostumus juokseva, päätin kokeilla kinuskin valmistamista mikrossa. Se onnistui paremmin kuin olin odottanutkaan. Ja nopeammin. Laitoin heti alkuun ajaksi 2 minuuttia, ja sillä välin kinuski oli kerennyt pienestä kipposestaan kuohua ihan huolella yli. Joten seuraavaksi kokeilen taktiikalla minuutti ja sekoitus. Piiras oli aivan täysosuma, jos sattuu tykkäämään ylipäätään omenapiirakasta ja kinuskista. Ja minähän tykkään.




Pohja:
100 g voita
175 g vehnäjauhoja
125 g maitorahkaa
Täyte:
650 g omenoita
2 dl sokeria
1 tl kanelia
2 rkl vehnäjauhoja
1 rkl sitruunamehua
8 vaniljafudgekaramellia
Pinnalle:
½ dl kuohukermaa
½ dl fariinisokeria
1 rkl raesokeria

Nypi pohjan voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää rahka ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Nosta taikina jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.

Jaa taikina kahteen osaan. Kauli suurempi osa hiukan piirakkavuokaa isommaksi levyksi. Painele levy leivinpaperoidun vuoan pohjalle ja reunoille. Kauli pienempi osa piiraan kanneksi.

Kuori täytteen omenat. Poista siemenkodat ja leikkaa malto ohuiksi viipaleiksi. Pilko fudgekarkit.

Sekoita omenaviipaleisiin sokeri, kaneli, vehnäjauhot ja sitruunamehu. Levitä seos piiraspohjalle. Ripottele omenoiden päälle fudgepalat.

Nosta toinen taikinalevy kanneksi. Painele taikinan reunat tiukasti kiinni. Tee kanteen muutama höyryaukko terävällä veitsellä. Paista 175-asteisen uunin alatasolla n. 35 minuuttia.

Mittaa pinnalle tarkoitettu kerma ja sokeri mikronkestävään astiaan. Kuumenna täydellä teholla 2 minuuttia. Sekoita ja jatka kuumentamista vielä 2 minuuttia. Voitele lämpimän piiraan pinta kinuskikastikkeella. Ripottele pinnalle raesokeri. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti