perjantai 4. helmikuuta 2022

Valkoinen kinkkupizza

Inhoan kaulimista. Mutta yleensä aina kun sitä tekee, lopputulos on vaivan arvoinen. Olen kokeillut erilaisia apuvälineitä – sitä perinteistä kaulinta ja pikkuista maalitelan näköistä kaulintakin. Mutta ehdoton suosikkini on ikivanha perintöpulikka, jolla on mielestäni helpointa kaulia lähes kaikki kaulittavat. Myönnän, että usein kumminkin jätän kaulimisvälineet kokonaan käyttämättä ja taputtelen taikinan käsin litteäksi. Pizzapohjaan kumminkin käytin pulikkaa ja kyllä tästä pohjasta tulikin hyvää. Täytteitä oli sopivasti ja ne olivat hyvän makuisia.




Todella hidas pizzataikina:
2 dl vettä
3 ½ g kuivahiivaa
½ tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1 rkl oliiviöljyä
Täyte:
1 tl sitruunankuoriraastetta
2 tl sitruunamehua
200 g ranskankermaa
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
80 g ilmakuivattua kinkkua
tuoretta basilikaa

Liuota hiiva ja suola hiukan kättä lämpimämpään veteen. Alusta taikinaan jauhot vähitellen. Lisää öljy alustamisen loppupuolella. Anna kohota jääkaapissa peitettynä 12-24 tuntia.

Laita pizzakivi uuniin pellille. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Jaa taikina kahteen osaan ja pyörittele osat palloiksi. Kauli pallot omille leivinpapereilleen pizzakiven kokoisiksi pyöreiksi pizzapohjiksi. Vedä pohja leivinpaperin avulla kuumalle pizzakivelle ja esipaista n. 10 minuuttia.

Sekoita täytteen ranskankermaan sitruunankuoriraaste ja sitruunamehu. Lisää suola ja pippuri ja sekoita hyvin. Pilko kinkkusiivut. Ota pohja uunista ja levitä sille puolet ranskankermasta. Jatka paistamista n. 3 minuuttia. Levitä puolet kinkkuviipaleista kuumalle pizzalle. Koristele basilikanlehdillä. Tee toinen pizza samoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti