sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Kurpitsaleipä tuorejuustotäytteellä

Jos en olisi koskaan maistanut oikein paksulla tuorejuustokuorrutuksella varustettua porkkanakakkua, niin tämä versio olisi varmaan ollut mielestäni aivan superhyvää. Mutta nyt tämä jäi vähän sen kuorrutetun kakun varjoon. Oikein hyvää kahvileipää, mutta en suunnittele tämän uudelleen tekemistä.




Taikina:
300 g myskikurpitsaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
½ tl inkivääriä
½ tl suolaa
½ tl muskottipähkinää
1 kananmuna
1 kananmunan valkuainen
2 dl sokeria
¾ dl rypsiöljyä
Täyte:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 kananmunan keltuainen
½ dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria

Kuori ja kuutioi myskikurpitsa. Poista siemenet. Paahda kuutioita 175-asteisessa uunissa n. 25 minuuttia. Soseuta.

Vatkaa kananmuna, valkuainen ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää öljy ohuena nauhana, koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi kurpitsasose ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.

Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään.

Kaada leivinpaperoidun leipävuoan pohjalle n. kolmasosa taikinasta. Levitä päälle puolet tuorejuustotäytteestä niin, että reunoille jää yli sentin tila ilman täytettä. Toista uudelleen: levitä täytteen päälle puolet lopusta taikinasta ja sen päälle loput täytteestä. Peitä lopuksi lopulla taikinalla.

Paista 175-asteisen uunin alaosassa n. tunnin ajan. anna jäähtyä vuoassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti