perjantai 20. toukokuuta 2022

Filo-pohjainen kasvispiirakka

Olen alkanut kääntää kelkkaani noiden maustettujen ruokakermojen suhteen, ja se on kokonaan Valion kinuskikerman ansiota. Se oli heti ensimaistamalla niin mahdottoman hyvää, että päätin antaa tilaisuuden muillekin maustetuille kermoille. Ja kyllähän tämä kolmen sipulinkin kerma oli oikein erinomaista piirakan joukossa. Piirakka meni taas kategoriaan ”Vieläkin parempaa kuin odotin”, eli oli jopa enemmän kuin osiensa summa.




Pohja:
300 g filotaikinaa
50 g voita
Täyte:
2 sipulia
1 rkl voita
2 paprikaa (punainen ja keltainen)
285/160 g marinoitua latva-artisokkaa
1 tl sitruunapippuria
50 g fetaa
100 g juustoraastetta
2 kananmunaa
2 ½ dl ruokakermaa Kolme sipulia

Sulata filotaikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan. Murenna feta. Sekoita fetamuruihin juustoraaste.

Kuori ja silppua sipulit. Poista paprikoista siemenet ja valkoiset osat ja leikkaa malto pieniksi kuutioiksi. Valuta ja pilko artisokat. Sulata voi pannulla ja kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää pannulle paprika ja artisokka. Mausta sitruunapippurilla, sekoita hyvin ja nosta pannu levyltä.

Sulata voi. Nosta yksi ohut filotaikinalevy leivinpaperiarkin päälle työpöydälle. Voitele sen pinta voisulalla. Nosta päälle toinen taikinalevy. Voitele. Toista, kunnes kaikki levyt on käytetty.

Siirrä levyt yhdessä leivinpaperin kanssa lasagnevuoan pohjalle ja reunoille. Taittele reunat niin että koko taikina on vuoan reunojen sisäpuolella.

Levitä pohjalle kasvisseos. Ripottele päälle feta-juustoseos. Vispaa yhteen kananmunat ja ruokakerma. Kaada seos vuokaan. Paista 200-asteisen uunin alatasolla n. 30 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti