tiistai 4. lokakuuta 2022

Tuoremakkara-kaalipiirakka

Mä olen kyllä tosi laiska viimeistelemään leipomuksiani. En jaksanut edes yrittää ihan kunnolla nipistellä tuota kansitaikinaa kiinni pohjaan, ja lopputulos näkyy tässä. Lisäksi piiras melkein kärähti, kun lähdin tekemään töitä ja laitoin kellon soimaan 25 minuutin kuluttua. Mutta maku oli erinomainen. On jännä, miten vahvasti kumina assosioituu näkkäriin. Maistui se tässäkin hyvältä. Kokonaisuudessaan erinomainen piirakka.




Taikina:
150 g voita
260 g vehnäjauhoja
190 g maitorahkaa
¾ tl leivinjauhetta
Täyte:
500 g valkokaalia
1 sipuli
280 g tuoremakkaraa (HK Rivieran Raoul)
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa
1 tl kuminaa
1 tl kuivattua timjamia
Voiteluun:
½ kananmuna

Sekoita pohjan ainekset nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Muotoile taikina suorakaiteeksi ja kääri kelmuun. Nosta jääkaappiin 30 minuutiksi. Kauli taikina levyksi ja taita reunat sisäänpäin niin, että levystä tulee kolminkertainen. Nosta jääkaappiin 30 minuutiksi. Toista kauliminen yhteensä kolme kertaa.

Leikkaa kaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja viipaloi sipuli.

Purista makkara kuorestaan nokareina kuumalle paistinpannulle. Murenna makkaramassa lastalla. Lisää kaali ja sipuli ja kypsennä keskilämmöllä n. 20 minuuttia, tai kunnes kaali on pehmennyt. Mausta hunajalla, suolalla, kuminalla ja timjamilla.

Voitele pyöreä piirakkavuoka (30 cm) kevyesti. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli osat pyöreiksi levyiksi. Painele toinen levy piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Kumoa täyte pohjalle. Nosta toinen taikinalevy kanneksi ja nipistele taikinapalojen reunat huolellisesti yhteen.

Pistele kansi haarukalla ja voitele kananmunalla. Paista 225-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti