lauantai 29. lokakuuta 2022

Possupihvit Thaimaan tapaan

Lanfranchin chilillä maustettu auringonkukkaöljy on uskomattoman tujua tavaraa. Noinkin pieni määrä sai pihveistä todella tulisia. Mutta en moiti, olivat tosi hyviä. Koirillakin oli juhlapäivä, kun ostin ison ulkofileekimpaleen. Perkasin siitä kalvot ja rasvat irti ja paistoin nuo ylimääräiset osat pannulla koirien herkuksi. Siitäpä sitten sainkin idean että paistan myös pihvit nimenomaan pannulla, vaikka yleensä tykkäänkin laittaa kaikenlaiset lihat mieluummin uuniin tai air fryeriin. Se kun on huomattavasti paistajaystävällisempää. Mutta nyt menivät pannulla, eikä niille nyt loppujen lopuksi tarvinnut paljon muuta tehdä kuin vaivautua paristi kääntämään.




Ainekset:
500 g porsaan ulkofileetä
Marinadi:
2 valkosipulinkynttä
2 rkl sitruunamehua
1 rkl soijaa
2 tl chilillä maustettua auringonkukkaöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl hunajaa
¼ tl mustapippuria
¼ tl suolaa

Leikkaa liha neljäksi pihviksi ja nuiji pihvit kevyesti. Kuori marinadin valkosipulinkynnet. Sekoita muut marinadin ainekset yhteen ja purista sekaan valkosipulinkynnet. Kääntele pihvit marinadissa ja anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

Paista pihvit kypsiksi kuumalla paistinpannulla. Tarjoile esim. riisisalaatin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti