perjantai 18. marraskuuta 2022

Za´atar –sämpylät

En halunnut paistaa näitä kovin tummiksi, kun ajattelin että nämä olisivat parhaimmillaan vaaleina ja pehmeinä. Oikeassa olin. Tai no, nyt ei tullut maistettua sitä tummaksi paistettua versiota kun nämä olivat kaikki tällaisia ihanan vaaleita. Mausteseos päällä oli hyvä lisä, vaikka timjamia mulla ei ollutkaan kuin vajaa teelusikallinen purkin pohjalla. Tuoreet yrtit olisivat tietysti olleet vielä parempia, mutta en viitsinyt näin pientä määrää varten ruveta ostamaan kokonaisia puskia. Ja sitä paitsi tuoreen timjamin lehtien riipiminen on hermoja raastavaa puuhaa.




Taikina:
8 ½ dl durumvehnäjauhoja
¾ rkl suolaa
7 g kuivahiivaa
3 ¾ dl vettä
¾ dl oliiviöljyä
¾ dl omenamehua
Za'atar-maustetahna:
2 rkl seesaminsiemeniä
2 tl sitruunankuoriraastetta
½ dl sitruunamehua
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 kananmuna
3 rkl sumakkia
2 tl kuivattua timjamia
2 tl kuivattua oreganoa
½ tl juustokuminaa
½ tl suolaa

Paahda za´atarin seesaminsiemenet kuumalla, kuivalla pannulla. Kuori valkosipulinkynnet ja purista ne pieneen kulhoon. Lisää loput maustetahnan ainekset.

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, öljy ja omenamehu. Alusta tasaiseksi taikinaksi. Taikina saa jäädä pehmeäksi.

Annostele taikina nokareiksi kahdelle leivinpaperoidulle uunipellille. Jätä reilusti leviämisvaraa. Levitä päälle maustetahna. Anna kohota 2 tuntia. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti