torstai 8. kesäkuuta 2023

Punajuuri-lammaspiiras

Olin kerennyt soimata itseäni epäonnistumisesta kahdesti jo ennen kuin sain piirakan edes uuniin. Ensinnäkin siksi, että tapojeni vastaisesti tein pohjan koneella. Sekoitus oli nopeaa, mutta sen jälkeen näin hirveän vaivan ensin siinä että kaavin kipon mahdollisimman puhtaaksi (etten joudu heittämään ”kilokaupalla” taikinaa roskiin) ja sitten vielä pesin sen kaikkine osineen. Toisen kerran kiroilin kun huomasin että piirakkakippo tulee ääriään myöten täyteen. Ajattelin, että olis pitänyt käyttää suurempaa vuokaa. Väärässä olin kummassakin asiassa. Taikina oli jotenkin ihan erityisen ihanaa. Ehkä juuri siksi, että siitä oli tullut koneella tosi kuohkeaa. Enkä olisi myöskään halunnut piirakan olevan yhtään ohuempi, se oli ihan täydellistä juuri tällaisena. Oli siis todella maukas ja ihanan pehmeä piirakka.




Pohja:
125 g voita
200 g maustamatonta jogurttia
½ tl suolaa
4 dl hiivaleipävehnäjauhoja
½ dl ruisjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ dl kylmää vettä
Täyte:
350 g karitsan paahtopaistia
250 g kokonaisia säilykepunajuuria
1 kesäsipuli varsineen
1 tl kuivattua persiljaa
1 tl kuivattua kirveliä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
85 g Aura-juustoa
2 dl ruokakermaa
3 kananmunaa
Pinnalle:
1 tl rosépippuria
1 tl hunajaa

Sekoita kaikki pohjataikinan ainekset nopeasti tasaiseksi taikinaksi monitoimikoneen leikkuuterällä varustetussa kulhossa. Painele taikina kevyesti voidellun piirakkavuoan (26 cm) pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Mausta täytteen paahtopaistit suolalla ja pippurilla. Kypsennä 200-asteisessa air fryerissä 15 minuuttia. Laske lämpötila 120 asteeseen ja jatka kypsentämistä 10 minuuttia. Kääri paistit folioon ja anna vetäytyä 10 minuuttia. Leikkaa paistit pieniksi kuutioiksi. Leikkaa punajuuret pieniksi kuutioiksi. Viipaloi sipuli varsineen. Sekoita kaikki täytteen ainekset yhteen.

Levitä täyte piirakkapohjalle. Valuta päälle hunaja. Ripottele pinnalle rosépippurit. Paista ensin 200-asteisen uunin alaosassa 10 minuuttia ja sitten keskitasolla noin 30 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti