tiistai 8. heinäkuuta 2025

Kantarelli-pekonifocaccia

Aivan uskomattoman paljon kantarelleja joka puolella. Ikinä en ole nähnyt näin paljon. Ja on vasta heinäkuun alku. Parina päivänä aamulenkillä olen ihan vaan nopeasti poiminut niin, että eilen syötiin kantarellimunakasta ja tänään kantarellifocacciaa. Ja jääkaapissa odottaa vielä pari litraa puhdistettua tavaraa odottamassa käyttöä tai pakastamista. Tälle aamulle hain jotain mahdollisimman herkullista kantarellireseptiä. Onnistuin. Tämä oli ihanaa.


Taikina:
3 ½ dl vettä
8 ½ g kuivahiivaa
1 ½ tl suolaa
1 tl sokeria
½ dl oliiviöljyä
7 ½ dl vehnäjauhoja
Täyte:
150 g pekonia
400 g kantarelleja
250 g kirsikkatomaatteja
1 rkl oliiviöljyä
1 tl sormisuolaa

Liuota taikinan hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, sokeri ja öljy. Lisää jauhot ja vaivaa tasaiseksi, pehmeäksi taikinaksi. Anna kohota peitettynä 30 minuuttia.

Levitä pekoniviipaleet leivinpaperoidulle uunipellille. Nosta pelti kylmään uuniin ja laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Pekonit ovat rapeita, kun uuni on lämmennyt haluttuun lämpötilaan. Siirrä pekonit valumaan talouspaperille. Silppua pekoniviipaleet. Puhdista sienet ja halkaise suurimmat. Paista sieniä kuivalla, kuumalla pannulla, kunnes niistä irtoava neste on haihtunut.

Sekoita pekonit ja sienet taikinaan. Painele taikina levyksi leivinpaperoidulle uunipellille. Anna kohota 30 minuuttia.

Puolita tomaatit ja painele puolikkaat foccaccian pintaan. Valuta päälle oliiviöljy. Ripottele pinnalle sormisuolaa. Paista 225-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti