sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Bataattilaatikko pekonilla ja salvialla

Jouluruokien teko jatkuu täyttä häkää. Bataattilaatikko ei meillä ole vielä niin perinteisen asemassa, etteikö siitä voisi kokeilla erilaisia reseptejä. Niinpä tänä jouluna syömme bataattilaatikkoa höystettynä pekonilla ja salvialla. Tämän lisäksi tein tänään porkkanalaatikon (ikivanhalla ohjeella, jonka olen perinyt tädiltäni) ja maksalaatikon (jonka sain viime jouluna onnistumaan ensimmäistä kertaa ikinä, joten samalla ohjeella jatketaan). Tämä bataattilaatikko maistui jo ennen uuniin menoaan herkulliselta. Joten odotan kovasti, että pääsen syömään sitä ihan kunnolla.



Ainekset:
1 ½ kg bataattia kuorittuna ja paloiteltuna
150 g englanninpekonia
20 salvianlehteä
4 rkl voita
½ dl punaista maitoa
suolaa
mustapippuria

Keitä bataattikuutiot pehmeiksi ja soseuta ne. Ruskista pekoni ja nosta palat lautaselle. Lisää pannulle pekonirasvan sekaan voi. Ruskista salvianlehtiä minuutin verran kumminkin puolin ja nosta lehdet lautaselle.

Kaada ruskistettu voi ja maito bataattimuusin joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita pekonipalaset bataattimuusin joukkoon. Kaada muusi uunivuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Ripottele salvianlehdet paistoksen pinnalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti