sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Mirror glaze –kakku

Tästä olin tänään erityisen ylpeä. Tämä oli yksi niistä kerroista, kun onnistuin tekemään kakusta hienon sen lisäksi että se myös maistui hyvältä. Mango on yksi suurista suosikeistani kakun täytteissä, joten tämä kakku todellakin oli minun makuuni. Etukäteen pelkäsin mirror glaze –kuorrutuksen tekemistä, sillä pelkäsin sen olevan tosi hankalaa. Ei se ollut. Monta työvaihetta tämä kakku vaati, mutta ei mitenkään erityisesti taidokkuutta tai taiteellisuutta.




Pohja:
1 kananmuna
½ dl sokeria
2/3 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1 rkl voita sulatettuna
1 tl sitruunankuoriraastetta
Mangomousse:
4 dl kuohukermaa
360 g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl mangososetta
2 dl sokeria
1 dl sitruunamehua
3 tl liivatejauhetta
3 rkl vettä
Peilikiille:
2 tl liivatejauhetta
2 rkl vettä
125 g valkosuklaata
½ dl vettä
¾ dl glukoosisiirappia
1 dl sokeria
100 g kondensoitua maitoa
1 tuubi keltaista geeliväriä

Vatkaa muna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne varovasti muna-sokerivaahtoon. Lisää voisula ja sitruunankuoriraaste. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (18 cm) pohjan ja reunan väliin ja voitele vuoan reunat kevyesti. Kaada taikina vuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa n. 8 minuuttia. Anna jäähtyä.

Laita mangomoussen liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen. Sulata sokeri kattilassa sitruunamehuun. Kuumenna liivateseosta mikrossa, kunnes se on juoksevaa. Sekoita liivateseos sokeri-sitruunamehuseokseen. Lisää mangosose ja sekoita hyvin sauvasekoittimella tai vispilällä. Lisää seos vähissä erin tuorejuustoon. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita vaahto juustoseokseen.

Aseta kakkupohja keskelle silikonireunaista irtopohjavuokaa (24 cm) ja kaada päälle mangomousse. Laita kakku jääkaappiin hyytymään vähintään kolmeksi tunniksi, mielellään yön yli. Siirrä hyytynyt kakku pariksi tunniksi pakastimeen, jotta sen ulkokuori jäätyy.

Laita kiilteen liivatejauhe turpoamaan kylmään veteen. Paloittele valkosuklaa. Kiehauta kattilassa sokeri, glukoosisiirappi ja vesi. Kuumenna liivateseos mikrossa juoksevaksi ja sekoita se sokeriseokseen. Kaada kuuma seos paloitellun valkosuklaan päälle. Anna sulaa muutama minuutti ja sekoita tasaiseksi. Lisää kondensoitu maito ja elintarvikeväri. Sekoita sauvasekoittimella, varo ilmakuplien muodostumista. Aseta kiilteen pintaan tuorekelmu kuorruttumisen estämiseksi ja anna jäähtyä 37-asteiseksi.

Ota kakku pakastimesta. Lämmitä vuoan reunaa tarvittaessa lämpimällä pyyhkeellä, jotta kakku irtoaa vuoasta. Asettele kakku halkaisijaltaan pienemmän kulhon päälle ja laita kulhon alle leivinpaperia, jotta ylimääräinen kuorrutus valuu sille. Kaada kuorrute kakun päälle tasaisena paksuna nauhana. Aloita reunoista ja tarkista, että kuorrute peittää reunat. Siirry reunoilta kohti keskustaa ja peitä koko kakku. Anna valua n. 5 minuuttia. Siisti alareuna varovasti lämmitetyllä veitsellä. Nosta kakku pohjasta lastan avulla tarjoilualustalle ja siirrä muutamaksi tunniksi jääkaappiin kovettumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti