perjantai 19. elokuuta 2022

Luumu-kanelileivokset

Kaapin perukoille oli piiloutunut avaamaton pussillinen kuivattuja luumuja. Pussissa oli parasta ennen –päiväys vuodelle 2018. Luumut olivat kuivaneet ihan kikkanoiksi, mutta ei niissä muuten ollut mitään vikaa. Laitoin luumut yöksi likoamaan veteen ja tänä aamuna keittelin ne marmeladiksi. Marmeladissa ei ollut mitään vikaa, joten uskalsin laittaa sitä tähän kakkupohjaan. Ostin kyllä varuiksi eilen uuden pussillisen kuivattuja luumuja. Toivottavasti niille tulee käyttöä aiemmin kuin vuonna 2027 (uusien luumujeni parasta ennen –päiväys on vuoden 2023 loppupuolella). Reseptin luettuani ajattelin kuorrutuksen olevan valuvaa. Sitä se ei kuitenkaan ollut, vaan ennemminkin kuvailisin sitä vaikkapa termillä elastinen. Lopputulos oli ihana. Kakkulevy olis voinut olla muutaman minuutin vähemmän aikaa uunissa, tykkäsin itse enemmän keskipalojen lievästä taikinaisuudesta. Tarjoile esim. kermavaahtonokareen kera.




Pohja:
3 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
2 rkl siirappia
100 g voita sulatettuna
Kuorrutus:
50 g voita
4 dl tomusokeria
2 rkl sitruunamehua
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa pohjan munat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää luumumarmeladi, keskenään sekoitetut kuivat aineet, siirappi ja voisula. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina leivinpaperoituun uunivuokaan (20*30 cm) ja paista 200-asteisen uunin keskitasossa 18 minuuttia. Anna jäähtyä.

Sulata kuorrutuksen voi. Sekoita joukkoon tomusokeri, sitruunamehu ja vaniljasokeri. Levitä kuorrutus leivonnaisen pinnalle. Anna jäähtyä ja jähmettyä. Leikkaa levy neliöiksi ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti