perjantai 26. huhtikuuta 2024

Pikakimchi

Tästä tuli juuri sopivan tulista ja ihan kivan näköistä. En oikein tiedä millaista kimchin ihan oikeasti pitäisi olla, mutta minä olisin tykännyt pienestä lisämakeudesta. Mutta en valita, hyvää tämä oli näinkin.


Ainekset:
700 g kiinankaalia
1 punainen paprika
2 l vettä
2 rkl karkeaa merisuolaa
2 rkl sokeria
Mausteseos:
1 rkl inkiväärimurskaa
3 valkosipulinkynttä
½ dl vettä
½ dl valkoviinietikkaa
½ tl chilirouhetta
1 tl chiliä öljyssä
2 rkl kalakastiketta
1 rkl tomaattipyreetä

Leikkaa kiinankaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Poista paprikasta siemenet ja kuutioi malto.

Kiehauta kattilassa vesi, suola ja sokeri. Lisää joukkoon kiinankaali ja paprika. Kun vesi kiehuu, keitä kasviksia minuutin ajan. Valuta ja anna jäähtyä.

Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Sekoita kulhossa mausteseoksen ainekset. Lisää kiinankaali-paprikaseos. Anna maustua jääkapissa vähintään puoli tuntia ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti