sunnuntai 5. toukokuuta 2024

Kasviskevätkääryleet

Ai että, nämä olisivat rapeina tuoreeltaan olleet tosi hyviä. Mutta jouduin laittamaan ne päiväksi jääkaappiin säilöön, ja rapeus oli iltapäivällä kadonnut. Maussa ei kuitenkaan ollut moittimista, olivat tosi hyviä. Suolaa ehkä kannattaisi lisätä täytteeseen pieni ripaus.


Ainekset:
1 pieni kiinankaali
150 g esikäsiteltyjä metsäsieniä
1 porkkana
2 kevätsipulia
½ rkl seesamiöljyä
2 rkl soijakastiketta
2 tl inkiväärimurskaa
1 tl sokeria
½ tl kiinalaista viismaustetta
200 g kevätrullataikinaa
Pinnalle:
½ rkl rypsiöljyä

Leikkaa kiinankaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Silppua sienet. Kuori ja raasta porkkana. Viipaloi kevätsipulit. Sekoita pienessä kulhossa soija, inkiväärimurska, sokeri ja viismauste.

Kuumenna seesamiöljy pannulla. Lisää kiinankaali, sienet, porkkana ja kevätsipuli. Paista, kunnes kasvikset alkavat pehmentyä. Lisää soijaseos ja jatka paistamista vielä muutama minuutti. Siirrä sivuun.

Jaa täyte taikina-arkeille. Taita arkit kiinni kulmittain, taita terävät kulmat keskelle ja kääri rulliksi. Nosta rullat uuninkestävään vuokaan vierekkäin. Voitele pinta kevyesti rypsiöljyllä. Paista 175-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. Käännä rullat paistamisen puolivälissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti