tiistai 31. elokuuta 2021

Taikinoitu porsaanfilee

Kaulin taikinan vähän liian pieneksi levyksi, ja sehän sitten repesi jo ennen kuin sain paketin uuniin. Mutta eipä se onneksi makua haitannut. Tämä oli tosi hyvää. Possun kaveriksi keitin porkkanatikkuja, jotka olivatkin kaikessa makeudessaan oiva lisuke.




Taikina:
75 g voita
90 g maitorahkaa
130 g vehnäjauhoja
Täyte:
400 g porsaan sisäfilettä
1 rkl öljyä
suolaa
mustapippuria
Täyte:
30 g kuivattuja sieniä
½ dl persiljaa
1 ½ tl kuivattua kirveliä
1 tl kuivattua rakuunaa
1 tl kuivattua timjamia
4 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
20 g voita
2 rkl maitorahkaa
suolaa
1 kananmunan keltuainen
4 salaatinlehteä
Voiteluun:
1 kananmunan valkuainen 

Nypi taikinan jauhot ja voi yhteen. Lisää rahka ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Nosta taikina jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi. Laita sienet likoamaan kuumaan veteen 15 minuutiksi.

Mausta porsaanfilee pippurilla. Ruskista filee öljyssä pannulla. Mausta suolalla ja anna jäähtyä.

Silppua yrtit. Kuori ja silppua salottisipulit ja valkosipulinkynsi.

Sulata voi pannulla ja kuullota sipuli pehmeäksi. Lisää yrtit, sienet ja valkosipuli. Sekoita joukkoon maitorahka ja anna jäähtyä. Lisää keltuainen jäähtyneeseen seokseen. Mausta suolalla.

Asettele salaatinlehdet leivinpaperille vierekkäin. Levitä päälle täyte ja nosta filee täytteelle. Kääri filee salaatinlehtien sisään.

Kauli taikina sopivan kokoiseksi levyksi ja voitele reunat valkuaisella. Kääri filee taikinan sisään ja nipistä reunat kiinni. Nosta paketti uunivuokaan ja voitele pinta lopulla valkuaisella. Paista ensin 10 minuuttia 250-asteisessa uunissa ja sitten 25 minuuttia 200-asteisessa uunissa.

sunnuntai 29. elokuuta 2021

Kampasimpukoita ja fenkoliviipaleita sahrami-hunaja-sitrusvinegretin kera

Nyt joudun myöntämään asian, jota olen jo aiemminkin vähän miettinyt. En oikeastaan tykkää fenkolista raakana. Kypsennetty fenkoli on tosi hyvää, mutta raakana se on jotenkin vähän liian kovaa ja mautonta. Muutenkin tämä kokonaisuus kuulosti paperilla ehkä paremmalta kuin todellisuudessa. Ei siis mitään varsinaista vikaa, mutta ei ehkä ihan minun makuuni.




Fenkolit:
2 isoa fenkolia
¼ dl sitruunamehua
2 tl oliiviöljyä
Simpukat:
150 g kampasimpukoita
suihkutettavaa oliiviöljyä
Sahrami-hunaja-sitrusvinegretti:
2 rkl hunajaa
½ g sahramia
1 rkl valkoviinietikkaa
1 dl appelsiinimehua
1 rkl limettimehua
suolaa
2 rkl oliiviöljyä

Kuumenna valkoviinietikka, appelsiinimehu ja limettimehu pienessä kattilassa. Liuota sekaan hunaja ja sahrami. Älä anna kiehua. Kun neste alkaa värjäytyä kullanväriseksi, sekoita ja mausta suolalla. Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä.

Poista fenkoleista kannat. Viipaloi fenkolit mahdollisimman ohuiksi. Yhdistä sitruunamehu ja 2 tl oliiviöljyä. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Valuta seos fenkoleiden päälle ja sekoita hyvin. Siirrä fenkolit tarjoiluastiaan.

Suihkuta kampasimpukat oliiviöljyllä ja paista 200-asteisessa air fryerissä 4 minuuttia. Asettele kampasimpukat fenkoliviipaleiden päälle.

Lisää vinegrettiin oliiviöljy ja vatkaa seos tasaiseksi. Valuta vinegretti kampasimpukoiden ja fenkoliviipaleiden sekaan ja tarjoile heti.

lauantai 28. elokuuta 2021

Mansikkacrepit jäädytetyn vaniljamoussen kera

Tänään olikin oikein herkuttelupäivä. Ensin käytiin syömässä Balkan Grillillä, joka jossain Vantaan Sanomien paras ravintola –äänestyksessä pärjäsi hyvin. Enkä ihmettele, oli kyllä hyvää sapuskaa. Erityisesti tykkäsin ”tuoreesta leivästä”, joka kuuluikin lähes jokaiseen annokseen. Jälkiruoalle tultiin kotiin ja paistoin kahvin kanssa mansikkacrepejä. Ainut huono puoli oli, että grillimätön jälkeen ei enää pystynyt syömään niin paljon lettuja kuin olisi tehnyt mieli. Hyviä siis olivat nämäkin.




Taikina:
2 kananmunaa
2 kananmunan keltuaista
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
25 g voita sulatettuna
½ dl kermaa
1 ½ dl maitoa
½ dl vettä
ripaus suolaa
Täyte:
250 g mansikoita
2 rkl Cointreauta
Tarjoiluun:
2 rkl tomusokeria
25 g voita sulatettuna
Jäädytetty vaniljamousse:
126 g vanhan ajan vaniljakastikejauhetta
2 dl maitoa
2 kananmunan valkuaista

Vatkaa vaniljamoussen valkuaiset vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa yhteen vaniljakastikejauhe ja maito. Anna vaniljakastikeseoksen tekeytyä jääkaapissa 10 minuuttia. Kääntele valkuaisvaahto vaniljakastikeseokseen. Jaa mousse silikonisiin muffinssivuokiin ja nosta vuoat jääkaappiin.

Sekoita keskenään taikinan kananmunat, keltuaiset, sokeri, jauhot ja hiukan maitoa. Lisää voisula, kerma, vesi, loput maidosta ja suola. Anna taikinan levätä 2 tuntia huoneenlämmössä.

Puhdista ja viipaloi mansikat. Laita mansikat kulhoon ja kaada päälle likööri. Sekoita varovasti ja anna marinoitua 2 tuntia.

Paista crepit mahdollisimman ohuiksi kuumalla, kuivalla pannulla ja täytä mansikoilla juuri ennen tarjoilua. Kaada päälle voisula ja siivilöi pinnalle tomusokeri. Tarjoile vaniljamousse creppien kera.

perjantai 27. elokuuta 2021

Inkivääri-possunfileepihvit

Lihat olivat ihan hyviä, niin kuin kovin monet muut kaltaisensa, ja jäivät tässä vähän lapsipuolen asemaan. Mutta noista parsakaaleista tuli niin herkullisia, että niitä olisi voinut ahmia kilokaupalla ihan sellaisenaan. Ne olivat päältä kivasti pikkuisen rapeita, sisältä mehukkaita ja kastike teki niistä ihan mahtavan makuisia. Tai oikeastaan kastikkeet, luulen että se pihvien marinadikin vaikutti omalta osaltaan parsakaalien makuun.




Ainekset:
550 g porsaan ulkofileepihvejä
Marinadi:
2 valkosipulinkynttä
½ dl soijakastiketta
1 rkl inkivääritahnaa
1 rkl fariinisokeria
2 rkl ketsuppia
1 rkl valkoviinietikkaa
Parsakaalilisuke:
600 g parsakaalia
1 rkl rypsiöljyä
suolaa
Kastike:
1 rkl soijakastiketta
1 rkl seesamiöljyä
1 tl valkoviinietikkaa
1 tl fariinisokeria

Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Sekoita kaikki marinadin ainekset isossa kulhossa tasaiseksi seokseksi. Nosta pihvit kulhoon ja pyörittele niitä marinadissa, jotta marinadi levittyy kauttaaltaan lihoille. Nosta lihat jääkaappiin marinoitumaan pariksi tunniksi.

Ota lihat jääkaapista puoli tuntia ennen paistamista. Irrottele parsakaalit kukinnoiksi ja sekoita niihin rypsiöljy ja suola. Levitä pihvit marinadeineen leivinpaperoidulle uunipellille. Asettele parsakaalit pihvien väleihin ja paista 200-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

Sekoita pienessä kulhossa seesamiöljy, soijakastike, seesamiöljy, etikka ja fariinisokeri. Valuta kastike parsakaalien päälle ennen tarjoilua.

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Kurpitsa-salviapasta

Kuva ei ole kovin esteettinen, mutta pasta oli hyvää. Kurpitsakastikkeesta tuli mukavan pehmeää ja sain tähän sopivasti upotettua erilaisia pastapussien jämiä. Ja piharuukusta viimeisen basilikanoksan. Todellinen hävikinhävittäjäpasta siis.




Ainekset:
1 pieni myskikurpitsa
200 g pastaa
1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl kuivattua salviaa
2 dl kurpitsoiden keitinlientä
½ rkl kasvisfondia
suolaa
mustapippuria
kourallinen tuoretta basilikaa

Kuori ja pilko myskikurpitsa. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Keitä kurpitsanpalat kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta. Ota talteen 2 dl kurpitsoiden keitinvettä. Keitä pasta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta.

Kuumenna öljy paistinpannulla. Kuullota sipulia ja valkosipulia muutama minuutti. Mausta salvialla.

Soseuta sipuliseos ja kurpitsa tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella. Kaada hiljalleen joukkoon kuuma keitinliemi ja kasvisfondi ja soseuta edelleen. Kaada kastike pastan joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla ja ripottele pinnalle basilikanlehdet.

tiistai 24. elokuuta 2021

Rapu-kampelarullat

En muista, olenko koskaan ennen ostanut kampelaa kaupasta. No, nyt ainakin olen. Se oli mukavan kiinteää kalaa. Ja rullista tuli oikein kelvollinen ateria.




Ainekset:
25 g voita
1 punasipuli
1 lehtisellerin varsi
140 g metsäsieniä (herkkutatti ja orakkaita)
suolaa
valkopippuria
170 g katkarapuja suolaliemessä
½ dl korppujauhoja
1 rkl tilliä
1 kg kampelafileitä
250 g eri värisiä pikkutomaatteja
1 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl pinjansiemeniä

Kuori ja silppua sipuli. Viipaloi sellerinvarsi ja sienet. Silppua tilli. Valuta katkaravut.

Sulata 10 g voista suurella pannulla. Lisää sipuli ja selleri. Kuullota, kunnes kasvikset pehmenevät. Lisää sienet ja jatka kuullottamista vielä 5 minuuttia. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Nosta pannu liedeltä ja sekoita joukkoon katkaravut, korppujauhot ja tilli.

Jaa täyte kalafileille ja kääri fileet rulliksi. Nosta kääryleet leivinpaperoituun laakeaan uunivuokaan saumapuoli alaspäin. Jaa tomaatit rullien väliin ja pirskottele päälle viinietikka.

Sulata loput voit. Sekoita joukkoon pinjansiemenet. Lusikoi seos kampelakääryleiden päälle. Paista 200-asteisessa uunissa n. 25 minuuttia, kunnes kala on kypsynyt ja kuorrutus kauniin värinen.

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Marja-kookospiiras

En ole ihan vakuuttunut siitä, onko grahamjauho hyvää pohjataikinassa. Tai ehkä se on tottumuskysymys. Mitä pidemmälle pääsin piirakanpalassani niin sitä paremmalta alkoi pohjakin maistua. Ja täyte ainakin oli erinomainen (vuosikertamarjoilla, vadelmat olivat kesältä 2019 ja mustikatkin viimevuotisia). Ihan hauska tuo kookosvivahde piirakan täytteessä. En muista, että olisin aiemmin käyttänyt kookosta tämäntyyppisessä marjapiirakassa.




Pohja:
125 g voita huoneenlämpöisenä
1 ½ dl sokeria
1 kananmuna
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
200 g vadelmia
150 g mustikoita
250 g maitorahkaa
2 dl kookosmaitoa
1 dl kookoshiutaleita
1 kananmuna
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja

Vatkaa pohjan voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää muna, edelleen vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja painele taikina kevyesti voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Levitä marjat pohjan päälle. Sekoita yhteen muut täytteen ainekset ja kaada seos marjojen päälle. Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.