lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pääsiäisleipä

Viime vuoden pääsiäispöydässä mämmillä oli niin huono menekki, että tänä vuonna päätin tarjoilla mämmin osana leipää. Ikinä en ole nähnyt taikinan kohoavan niin paljon kuin tämän. Jaoin valmiin taikinan kahteen leipävuokaan (joihin 50 g hiivan taikina normaalisti mahtuu hyvin) ja vuoat täyttyivät n. 2/3. Kohotessaan taikina kuitenkin pursusi vuoista yli ja pöydälle saakka, ja jouduin tekemään vuokaleipien lisäksi vielä seitsemän suurta sämpylää. Ei haittaa, leipä oli tosi hyvää, pehmeää ja maukasta. Täytyy vaan muistaa ylenpalttinen kohoaminen, jos tätä tekee vielä uudelleenkin. Alkuperäiseen ohjeeseen ei kuulunut rusinoita vaan yhteensä 200 g pähkinöitä. Mielestäni kuitenkin joulu- ja pääsiäisleipiin kuuluvat olennaisena osana rusinat, joten muokkasin reseptiä vähän siltä osin.



Ainekset:
550 g mämmiä
3 ½ dl vettä
50 g hiivaa
½ l maitoa
3 rkl fariinisokeria
1 rkl suolaa
1100 g vehnäjauhoja
100 g voita sulatettuna
100 g saksanpähkinöitä
100 g rusinoita

Sekoita kädenlämpöiseen mämmi-vesi-maitoseokseen hiiva, sokeri ja suola. Lisää jauhot ja voisula. Lisää lopuksi rusinat ja karkeasti rouhitut pähkinät. Vaivaa taikina kimmoisaksi.

Jaa taikina leivinpaperoituihin leipävuokiin ja ripottele päälle vehnäjauhoja. Anna kohota peitettynä n. 40 minuuttia.

Paista 160-asteisessa kiertoilmaunissa n. tunnin ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti