tiistai 19. syyskuuta 2017

Mulperileipä

Ei suolaa taikinassa? Onpa outoa. Kokeilen nyt kuitenkin ohjeen mukaan. Voipa olla, että leipäviipaleelle joutuu lisäämään ripauksen suolaa. Kylläpäs tästä tulikin nätti pieni leipä, ja tuoksuukin hyvälle. Maisteltuani voin todeta myös, että oli hyvän makuinenkin. Suolan puute tosin tuntui ja niin kuin arvelinkin, jouduin lisäämään ripauksen suolaa.



Ainekset:
200 g spelttijauhoja
200 g vehnäjauhoja
100 g ruisjauhoja
7 g kuivahiivaa
50 g kurpitsansiemeniä
50 g auringonkukansiemeniä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl vaahterasiirappia
2 ½ dl lämmintä vettä
60 g kuivattuja mulperimarjoja

Yhdistä kuivat aineet keskenään (myös siemenet). Sekoita toisessa astiassa yhteen oliiviöljy, vaahterasiirappi ja vesi. Vaivaa ainekset tasaiseksi taikinaksi. Vaivaa lopuksi mukaan mulperimarjat. Muotoile taikinasta pallo ja nosta pallo kevyesti öljyttyyn vuokaan. Peitä kulho kelmulla ja anna nousta lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi, n. tunnin ajan.

Kumoa taikina leivinpöydälle ja vaivaa siitä ilmakuplat pois. Nosta taikina leivinpaperoituun leipävuokaan ja anna kohota 30 minuuttia.

Tee leivän pintaan muutama viilto terävällä veitsellä ja ripottele päälle hiukan vehnäjauhoja. Paista 200-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Nosta ritilälle jäähtymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti