keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Täytetyt paprikat

Miksiköhän en ole ikinä ennen tehnyt täytettyjä paprikoita? Mulla on jemmassa odottamassa vaikka kuinka monta erilaista reseptiä täytteelle. Tällä kertaa mentiin possutäytteellä. Paprikat olisivat saaneet olla pidempään uunissa (ja ehkä kovemmalla lämmölläkin), olisin tykännyt enemmän sellaisesta pehmeästä ja sopivan makeutuneesta paprikasta. Nämä olivat vähän turhan napakoita. Mutta ei pidä valittaa, herkullisia joka tapauksessa.



Ainekset:
400 g porsaan jauhelihaa
2 tomaattia
2 ½ dl juustoraastetta
1 tl chilijauhetta
1 tl juustokuminaa
½ tl suolaa
4 vihreää paprikaa
1 dl säilykepepperonia
2 rkl tuoretta korianteria
1 punasipuli

Ruskista jauheliha omassa rasvassaan. Kuutioi tomaatit. Nosta pannu liedeltä ja sekoita jauhelihan joukkoon tomaatti, 2 dl juustoraastetta, chilijauhe, juustokumina ja suola.

Halkaise paprikat pituussuuntaan ja poista siemenkodat. Viipaloi pepperonit. Täytä paprikanpuolikkaat jauhelihalla ja jaa päälle pepperoniviipaleet.

Laita täytetyt paprikat tiiviisti uunivuokaan ja ripottele päälle loput juustoraasteet. Kypsennä 175-asteisessa uunissa, kunnes juusto on sulanut (20-25 minuuttia). Ripottele päälle korianteri- ja punasipulisilppua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti