keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Britan mantelikäärö

Meikäläisen tämänvuotinen synttärikakku olikin kääretorttu. Ajattelin ensin, että tähän tarttee ehkä kylkeen hilloa tai jotain muuta makeaa, kun täyte oli hiukan hapanta ja punaherukat samoin. Mutta vielä mitä – taikina, marenki ja vielä päälle varisteltu tomusokeri tekivät tortusta ihanan makeaa. Tykkäsin kovasti, samoin kaverini. Mutta lasten makuun tämä ei tuntunut sopivan.



Pohja:
150 g voita
1 ½ dl sokeria
4 kananmunan keltuaista
2 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
Marenki:
4 kananmunan valkuaista
2 dl sokeria
50 g mantelilastuja
Täyte:
100 g marsipaania
150 g ranskankermaa
2 dl maitorahkaa
Koristeluun:
2 rkl tomusokeria 20 g
2 dl punaherukoita 100 g

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää joukkoon keltuaiset yksitellen, edelleen vatkaten. Sekoita keskenään perunajauhot ja leivinjauhe. Lisää taikinan joukkoon vuorotellen jauhoseos ja maito. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipannulle. Esipaista pohjaa 175.asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Vatkaa marengin valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri useammassa erässä ja jatka vatkaamista, kunnes seos on kiiltävää. Levitä marenkiseos esipaistetun pohjan päälle. Ripottele pinnalle mantelilastut. Jatka paistamista noin 15 minuuttia.

Kumoa hiukan jäähtynyt pohja puhtaalle leivinpaperille.

Sekoita keskenään marsipaani, ranskankerma ja maitorahka. Levitä seos levylle. Kääri levy rullalle ja säilytä peitettynä kylmässä.

Ripottele ennen tarjoilua päälle tomusokeria ja koristele punaherukoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti