perjantai 21. syyskuuta 2018

Hunaja-suklaakakku

Niin hyvää, ja niin makeaa. Marsipaani-valkuaispohja olisi saanut olla isompi. Ajattelin ensin, että kakusta tuli taas kerran kamalan näköinen, kun täyte on paljon pohjaa ja kantta leveämpi. Mutta ei se sitten loppujen lopuksi niin pahan näköinen ollutkaan, ainakaan jos ei tietäisi että kannen kuuluisi olla täytteen kanssa saman levyinen. Joka tapauksessa, maku korvasi jälleen kerran kaiken sen mikä ulkonäössä oli puutteellista.



Pohja:
250 g marsipaania
2 kananmunan valkuaista
Täyte:
250 g taloussuklaata
175 g voita
100 g hunajaa
4 kananmunaa
Koristeluun:
½ dl mantelilastuja

Hienonna marsipaani. Lisää kananmunan valkuaiset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Piirrä leivinpaperille kaksi ympyrää. Jaa taikina kahteen osaan ja levitä kumpikin osa omaan ympyräänsä. Paista 250-asteisessa kiertoilmauunissa 7-8 minuuttia, kunnes pohjat ovat pinnalta tummia mutta sisältä pehmeitä.

Mittaa suklaa, voi ja hunaja kulhoon ja sulata vesihauteessa erittäin matalassa lämpötilassa (max 36 astetta). Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä hieman. Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa keltuaisia, kunnes seos hiukan vaalenee. Sekoita suklaamassa keltuaisvaahtoon ja kääntele varovasti joukkoon valkuaisvaahto. Vuoraa kakkuvuoka tuorekelmulla. Pane vuoan pohjalle toinen mantelipohja. Kaada päälle suklaamassa ja peitä toisella mantelipohjalla. Peitä vuoka kelmulla ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia, mielellään yön yli.

Ota kakku jääkaapista juuri ennen tarjoilua. Kumoa ja leikkaa annospaloiksi heti, sillä huoneenlämpöisen kakun leikkaaminen on vaikeaa. Ripottele pinnalle mantelilastut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti