tiistai 25. syyskuuta 2018

Japanilainen lohikeitto

Tässä hiukkasen erilainen keittoresepti, jos se perinteinen peruna-porkkanalinjasto tulee jo korvista ulos. Soppa oli oikein maukasta ja lievästä epäröinnistäni huolimatta myös idut sopivat joukkoon loistavasti.



Ainekset:
1 l kasvislientä
2 tl inkivääriä (tuoretta, raastettuna)
2 valkosipulinkynttä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl sitruunamehua
½ tl sokeria
10 cm kurkkua
2 porkkanaa
200 g valkoretikkaa
400 g sieniä
70 g pinaattia
1 tl sambal oelekia
110 g ituja
400 g lohifileetä
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria

Puolita kurkku pitkittäin ja viipaloi puolikkaat. Kuori ja suikaloi porkkana ja retikka. Leikkaa chili ohuiksi viipaleiksi. Huuhtele idut siivilässä. Pilko sienet ja paista niitä kuivalla, kuumalla pannulla, kunnes kaikki irtoava neste on haihtunut. Jos käytät pakastesieniä, ota n. 200 g ja anna sienien sulaa. Valuta hyvin.

Pane porkkanat, retikka, kurkku, sienet ja pinaatti kattilaan. Mittaa päälle kasvisliemi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää liemeen raastettu inkivääri ja murskattu valkosipuli. Mausta soijalla, sitruunamehulla ja ripauksella sokeria. Anna liemen kiehua hiljalleen hetki.

Leikkaa lohi noin puolen sentin viipaleiksi. Paahda lohiviipaleet hyvin kuumalla paistinpannulla nopeasti kypsiksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Annostele keitto kulhoihin, lisää pinnalle idut ja lohiviipaleet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti