keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Auringonkukkasämpylät

Luulin ensin, että näistä tuli kovia ja kuivia kikkareita. Mutta ei tullutkaan, vaan kivoja pikku sämpylöitä. Ohjeen mukaan taikinasta olisi pitänyt tehdä 10 sämpylää, mutta tein 12, kun meillä tykätään syödä mieluummin useampi pienempi kuin yksi iso kerralla. Olivat ihan hyviä, mutta suolaa olisi taikinassa saanut olla enemmän.



Ainekset:
9 g kuivahiivaa
3 dl maustamatonta jogurttia huoneenlämpöisenä
2 rkl pellavansiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 dl grahamjauhoja
5 dl vehnäjauhoja
Koristeluun:
2 rkl auringonkukansiemeniä

Liuota hiiva jogurttiin. Sekoita joukkoon molemmat siemenet, sokeri, suola, grahamjauhot ja 4 dl vehnäjauhoja. Työstä kaikki tahmeaksi taikinaksi. Peitä kulho kelmulla ja jätä huoneenlämpöön n. puoleksi tunniksi. Siirrä kulho jääkaappiin ja anna taikinan kohota yön yli tai vähintään 8 tuntia.

Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle. Jaa taikina 12 osaan ja pyöritä osat palloiksi. Nosta sämpylät leivinpaperoidulle uunipellille. Anna kohota peitettynä 20 minuuttia.

Voitele sämpylät vedellä ja ripottele pinnalle auringonkukansiemenet. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä ritilällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti