tiistai 30. heinäkuuta 2019

Basilika-tomaattikeitto

Meinasin ensin jättää kerman vatkaamatta vaahdoksi, kun ajattelin että vaahto kumminkin sulaa kuumaan liemeen välittömästi. Sitten mietin, että kai sitä voi kokeilla, kun ei se niin kovin suuri vaiva ole. Ja onneksi kokeilin. Vatkasin kerman oikein tosi kovaksi vaahdoksi, eikä se sitten sulanut liemeen, vaan nousi ihanaksi kuohkeaksi kerrokseksi keiton pinnalle. Siitäkin huolimatta, että sekoitin vaahdon liemen joukkoon. Tämä oli muutenkin hiukan aiemmista tomaattikeitoistani poikkeava, kun aineksia ei lopuksi soseutettukaan vaan ne saivat jäädä ihan sellaisikseen. Lopputulos oli sekä koostumukseltaan että maultaan ensiluokkainen. Tuota kermavaahtokikkaa täytyy kokeilla muulloinkin. Vaahto saattaisi sopia esim. kaalikeittoon loistavasti.



Ainekset:
800 g tomaatteja
1 kesäsipuli varsineen
1 valkosipulinkynsi
2 rkl oliiviöljyä
1 ruukku basilikaa
½ l kasvislientä
1 dl kuohukermaa
ripaus muskottipähkinää
suolaa
mustapippuria

Kuutioi tomaatit. Kuori ja silppua sipuli. Kuori valkosipulinkynsi. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota siinä sipuli. Puserra sekaan valkosipulinkynsi.

Lisää tomaattikuutiot. Kiehauta ja anna kiehua 5 minuuttia ilman kantta. Suikaloi basilikanlehdet ja sekoita ne tomaattiseokseen.

Kaada kasvisliemi kattilaan. Anna kiehua hiljalleen n. 10 minuuttia. Nosta kattila liedeltä. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja sekoita se keittoon.

Mausta muskotilla, pippurilla ja suolalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti