torstai 4. heinäkuuta 2019

Porkkana-kanelipullat

Nämä kai olivat jollain lailla olevinaan terveyspullia. Ainakin nimenomaan olevinaan, kun sekä taikinaan että täytteeseen oli piilotettu porkkanaraastetta. Porkkana ei maistunut pullissa laisinkaan. Kuorrutusta olisi saanut olla pullien päällä vaikka ihan reippaasti enemmänkin. Mutta kokonaisuus oli erinomainen. Pehmeää pullaa, ihanaa täytettä ja kaiken kruununa lusikallinen överimakeaa kuorrutetta.



Ainekset:
2 ½ dl maitoa
8 ½ g kuivahiivaa
1 dl sokeria
1 kananmuna
½ tl suolaa
6 ½ dl vehnäjauhoja
50 g porkkanaraastetta
50 g voita
Täyte:
75 g porkkanaraastetta
50 g voita
½ dl fariinisokeria
1 tl kanelia
Kuorrutus:
50 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl tomusokeria

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, muna ja suola. Alusta jauhot erissä taikinaan yhdessä porkkanaraasteen kanssa. Lisää pehmeä rasva pieninä paloina alustamisen loppuvaiheessa. Kohota taikinaa puolisen tuntia.

Sekoita täytteen porkkanaraaste sulatettuun rasvaan. Lisää sokeri ja kaneli.

Kauli kohonneesta pullataikinasta suorakaiteen mallinen suuri levy. Levitä täyte levylle. Kieritä levy kääretortun tapaan rullalle. Leikkaa rulla viipaleiksi ja nosta palaset muffinssivuokiin.

Anna kohota vielä n. 20 minuuttia. Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia.

Sekoita tuorejuustosta ja tomusokerista tahna. Koristele jäähtyneet pullat tomusokeri-tuorejuustokuorrutuksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti