perjantai 5. heinäkuuta 2019

Porkkana-fetalaatikko

Syyllistyin taas kerran helmasyntiini ja jätin reseptin lukemisen kesken. Kiroilin vähän itsekseni, kun feta-rahkatäytettä oli niin vaikea levittää porkkanakerrosten väliin. No, ihmekös tuo, kun täytteeseen olisi lisäksi kuulunut vielä 2 rkl öljyä. Se jäi minulta lisäämättä, joten täyte oli aika tankeaa. Lopputulosta tuo tuskin haittasi. Muuten olisin taas kerran tykännyt pienestä makeudesta, etenkin kun tämän seurana syötiin sopivasti suolaista mureketta. Jos tätä vielä joskus uudelleen teen, niin taidan sekoittaa (tällä kertaa puuttumaan jääneen öljyn lisäksi) vielä porkkanoihin pari ruokalusikallista hunajaa tai jotain.



Ainekset:
800 g porkkanoita
150 g mantelirouhetta
200 g fetaa
250 g maitorahkaa
1 tl kurkumaa
½ tl kuivattua minttua
¼ tl kanelia
¼ tl kardemummaa
ripaus inkivääriä
ripaus neilikkaa
½ tl suolaa
½ dl mantelilastuja

Kuori ja viipaloi porkkanat. Keitä viipaleet pehmeiksi suolalla maustetussa vedessä. Paahda mantelirouhetta kuivalla, kuumalla pannulla muutaman minuutin ajan. Murenna feta ja sekoita joukkoon rahka ja mausteet.

Levitä porkkanat, mantelit ja feta-rahkaseos kerroksittain uunivuokaan. Ripottele pinnalle mantelilastut. Paista 200-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti