sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Kookoskakku

Tältä odotin paljon, mutta lopputulos oli ikävän laimea. Koostumus oli sahanpurumainen ja makua ei ollut nimeksikään. Kakku olisi kaivannut paljon lisää sokeria ja vähän jotain kiinteytystäkin. Jostain syystä kookoksenkaan maku ei juurikaan tuntunut, vaikka kookoshiutaleita kakussa olikin paljon. Onneksi olin ostanut kakun kanssa nautittavaksi pensasmustikoita ja vaniljajäätelöä, ne pelastivat tilanteen.



Ainekset:
50 g sokeria
2 ¾ dl vettä
4 kananmunan keltuaista
5 rkl makeaa omenasiideriä
½ tl kanelia
225 g kookoshiutaleita

Sekoita sokeri ja vesi kattilassa. Keitä seos paksuksi liemeksi.

Vatkaa munankeltuaiset kevyesti. Lisää ¾ sokeriliemestä, koko ajan voimakkaasti vatkaten. Lisää loput sokeriliemet, siideri, kaneli ja kookoshiutaleet. Kuumenna liemi kiehumispisteeseen, koko ajan sekoittaen.

Kaada seos piirakkavuokaan (22 cm). Paista 175-asteisen uunin keskitasolla n. 30 minuuttia. Tarjoile hiukan jäähtyneenä hedelmien ja jäätelön kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti