keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Valkosipuli-yrttipatonki

Ihanaa, uunituoretta valkosipulivoipatonkia. Taikina oli jotenkin ihan ekstrapehmeä, johtuiskohan noista durum-vehnäjauhoista? Söin tätä eilisen salaatin kanssa ja oli kyllä ihan täydellinen hellepäivän ateria.



Taikina:
7 g kuivahiivaa
2 ½ dl vettä
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
3 dl vehnäjauhoja
3 dl durumvehnäjauhoja
Valkosipuli-yrttitäyte:
50 g voita
5 valkosipulinkynttä
1 dl persiljaa
½ dl ruohosipulia
1 tl kuivattua rosmariinia
suolaa

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja öljy. Alusta joukkoon jauhoja, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa, n. 40 minuuttia.

Jaa kohonnut taikina kahteen osaan. Kauli kumpikin n. 20 * 40 cm kokoiseksi levyksi.

Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Silppua yrtit. Sekoita huoneenlämpöiseen voihin valkosipuli ja yrtit. Mausta suolalla. Levitä täyte tasaisesti patonkilevyille. Kääri levy leveämmän sivun suuntaisesti napakalle rullalle. Nosta patongit leivinpaperoidulle uunipellille ja käännä saumapuoli alaspäin. Anna kohota peitettynä lämpimässä paikassa vähintään puoli tuntia.

Vedä kohonneiden patonkien pintaan terävällä veitsellä viiltoja parin sentin välein. Voitele patongit vedellä. Paista 250-asteisen uunin alatasolla 15-20 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti