keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

Tyrnijäätelö

Jäätelöstä ei mitenkään saa hyvää kuvaa, ellei ole onnistunut muotoilemaan jädeä palloiksi. Tämäkään kuva ei millään lailla tee oikeutta tyrnijäätelölleni, joka on paitsi herkullisen makuista, myös herkullisen näköistä.




Jäätelö:
400 g maustamatonta jogurttia
2 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
½ dl tomusokeria
½ dl glukoosisiirappia
punaista ja keltaista elintarvikeväriä
Tyrnisiirappi:
2 ¼ dl tyrnimehua
½ dl glukoosisiirappia
1 dl vaaleaa siirappia

Mittaa siirapin ainekset pieneen kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kymmenisen minuuttia ilman kantta, kunnes seos on siirappimaista. Jäähdytä siirappi esim. kylmävesihauteessa tai kylmäkallen päällä.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita keskenään jogurtti, vaniljasokeri, tomusokeri ja glukoosisiirappi. Kääntele lopuksi sekaan kermavaahto. Värjää seos halutessasi oranssiksi. Kaada seos jäätelökoneeseen ja anna koneen käydä, kunnes jäätelö on koostumukseltaan sopivaa.

Levitä puolet jäätelöseoksesta pakastuksen kestävään astiaan. Valuta päälle puolet tyrnisiirapista. Tee toinen kerros samoin. Vedä jäätelömassan läpi muutaman kerran lusikalla pohjia myöten, jotta tyrnisiirappi sekoittuu jäätelöön osittain. Nosta vuoka pakastimeen pariksi tunniksi ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti