sunnuntai 30. elokuuta 2020

Marjaletut

 Paistoin aamupalaksi taas taikinakasoja. Hyviähän ne tietysti olivat, mutta olisivat mielellään saaneet olla vähän kauniimpiakin. En vaan osaa tätä(kään) hommaa.




Ainekset:
4 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
1 dl ohrajauhoja
¼ tl suolaa
2 rkl sokeria
1 tl kardemummaa
2 kananmunaa
175 g pensasmustikoita
Paistamiseen:
2 rkl voita

Sekoita jauhot maitoon. Lisää suola, sokeri ja kardemumma. Anna turvota parikymmentä minuuttia.

Lisää munat ja sekoita hyvin. Kääntele lopuksi sekaan marjat. Paista taikinasta voissa lettuja pinnoitetulla pannulla. Tarjoile maustamattoman jogurtin ja vaahterasiirapin kanssa.

2 kommenttia:

  1. Oletko kokeillut paistaa lettuja vähän miedommalla lämmöllä ja pidempään? Sillä tavalla olen itse saanut letut pysymään kasassa. Kuumalla nopeasti paistettuina saan itsekin aikaan epämääräisiä letulta maistuvia kasoja :D En ymmärrä miten jotkut saavat aikaiseksi kauniita lettuja aina. Jopa ensimmäisestä letusta, joka itselläni epäonnistuu missä tahansa lämpötilassa.
    Kiitos muuten, että viitsit laittaa reseptisi tänne jakoon. Olen löytänyt monta hyvää omaan käyttöönkin. Tykkään tehdä ruokaa, mutta olen huono soveltamaan. Siksi valmiit reseptit ovat minulle pelastus :)

    VastaaPoista
  2. Joo, mä olen ehkä vähän turhan kärsimätön letunpaistaja. Jotenkin vaikka tiedän, että matalampi lämpötila olisi parempi, niin kumminkin joka kerta kuvittelen että korkeammalla lämpötilalla saan mukamas aikaan nopeamman ja paremman lopputuloksen. Täytyy seuraavaksi taas vähän alentaa paistolämpöä.

    Ja kiitos kiitoksista, kiva että jollekin on näistä iloa. :) Näistäkin suurin osa on lainattu jostain muualta ja vähän ehkä tuunattu omaan käyttöön sopivammaksi.

    VastaaPoista