sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Pähkinävaahto

Tavoittelin tällä sitä ihanaa pähkinävaahtoa, jota ainakin joskus ysärillä tarjoiltiin laitosruokaloissa. Olen vähän koettanut sitä googletella, ja ilmeisesti se oli jostain jauheesta valmistettua ja jauheen valmistus on jo lopetettu. Maussa onnistuin, mutta koostumuksessa en. Tästä tuli liian juoksevaa. Ehkä yksi kananmuna enemmän ja vähän lisää liivatetta? Tämän tekeleen laitoin pakastimeen, se saa jatkojalostua jonkunlaiseksi jäädykkeeksi.




Vanilja-valkosuklaakastike:
6 dl maitoa
2 rkl perunajauhoja
50 g kondensoitua maitoa
2 kananmunan keltuaista
½ tl vaniljajauhetta
50 g valkosuklaata
1 tl liivatejauhetta
Lisäksi:
2 ½ dl vispikermaa
2 kananmunan valkuaista
45 g hasselpähkinärouhetta

Mittaa kattilaan vanilja-valkosuklaakastikkeen kylmä maito, perunajauhot ja kondensoitu maito. Lisää keltuaiset ja sekoita ainekset kunnolla. Nosta kattila liedelle ja kuumenna koko ajan edelleen sekoittaen, kunnes kastike sakenee. Älä anna seoksen kiehua. Nosta kattila liedeltä ja lisää liivatejauha, vaniljajauhe ja valkosuklaa. Sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Levitä kastikkeen pintaan tuorekelmu ja anna jäähtyä jääkaappikylmäksi.

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Vatkaa kerma erillisessä kulhossa vaahdoksi. Paahda hasselpähkinärouhetta kuumalla, kuivalla pannulla. Siirrä rouhe lautaselle jäähtymään.

Nostele vanilja-valkosuklaakastikkeen joukkoon ensin kermavaahto, sitten valkuaisvaahto ja lopuksi hasselpähkinärouhe. Tarjoile esim. hedelmien kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti