tiistai 18. toukokuuta 2021

Zaalouk-salaatti

Tämä oli oikein makoisaa, mutta minä miellän kyllä salaatin vähän toisenlaiseksi. Lähinnä tämä oli ehkä kasvissosetta. Ja kuten sanottu, hyvää sellaista.




Ainekset:
2 munakoisoa
3 isoa tomaattia
1 rkl sokeria
½ tl kurkumaa
3 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
½ dl sitruunamehua
½ tl harissaa
1 tl juustokuminaa
1 ruukku lehtipersiljaa
suolaa
mustapippuria
Koristeluun:
2 paprikaa
10 oliivia

Puolita koristeluun tarkoitetut paprikat. Poista siemenet ja valkoiset osat. Nosta puolikkaat leivinpaperoidulle uunipellille ja paahda 200-asteisen uunin grillivastusten alla, kunnes paprikat alkavat mustua. Anna jäähtyä. Viipaloi puolikkaat. Puolita oliivit ja poista kivet.

Kuori munakoisot vetämällä perunankuorimaveitsellä pois puolet kuoresta kapeina suikaleina. Kuutioi munakoisot. Keitä kuutioita suolalla maustetussa runsaassa vedessä noin 15 minuuttia. Valuta ja puserra paloista pois vesi. Soseuta munakoiso haarukalla, niin että soseeseen jää myös reilusti sattumia.

Kuori valkosipulinkynnet. Silppua persilja. Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioiksi. Siirrä kuutiot kattilaan. Lisää sokeri ja kurkuma ja keitä tomaatit paksuksi soseeksi. Lisää munakoisosose, öljy, sitruunamehu, harissa, juustokumina ja persilja. Purista sekaan valkosipulinkynnet. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kaada zaalouk tarjoilukulhoon. Koristele oliiveilla ja paahdetulla paprikalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti