sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Pähkinäinen päärynäpiiras

Tässä olivat mielestäni sekä pohjataikina että pinnalle tuleva murotaikina mukavasti hiukan erilaisia ihan tavanomaiseen nähden. Pohjataikinaa olisi hyvin voinut tehdä tuplamäärän, jotta se olisi riittänyt myös vuoan reunoille. Tämän sain hädin tuskin venytettyä n. 22*22 cm vuokani pohjan kokoiseksi levyksi. Piirakka jää nyt odottelemaan iltaa, joten ihan vielä en voi kertoa miltä se oikeastaan maistuu.




Pohja:
1 ½ dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
3 rkl rypsiöljyä
½ dl vettä
Murotaikina:
2 rkl fariinisokeria
1 dl vehnäjauhoja
50 g saksanpähkinöitä
½ tl kanelia
30 g voita
1 rkl hunajaa
Täyte:
1 kg päärynöitä
½ dl fariinisokeria
1 tl kanelia
2 rkl sitruunamehua

Alusta kaikki pohjan ainekset käsin tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle. Pistele pohja haarukalla ja nosta jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Rouhi murotaikinan pähkinät. Sulata voi ja hunaja yhdessä. Sekoita kuivat aineet voi-hunajaseokseen haarukan avulla.

Kuori täytteen päärynät ja poista siemenkodat. Leikkaa hedelmät pienehköiksi kuutioiksi. Sekoita kuutioihin sokeri, kaneli ja sitruunamehu.

Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Lado pohjalle päärynäkuutiot ja ripottele niiden päälle murotaikina. Jatka paistamista 50-60 minuuttia. Tarjoile esim. vaniljajäätelön kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti