lauantai 19. maaliskuuta 2022

Vuohenjuustokakut

Vuohenjuustokakku kuulosti niin erikoiselta, että sitä oli pakko kokeilla. En ole vielä maistanut näitä paistamisen jälkeen, mutta ainakin täyte ”raakana” oli tosi hyvää. Vuohenjuusto maistui siellä pienenä häivähdyksenä, mutta ei liiallisesti. Täytettä riitti 15 kakkuseen, mutta olin harmillisesti jakanut pohjaseoksen 12 vuokaan. No, ei se mitään, tein sitten ne kolme ylimääräistä ilman pohjan muruseosta.




Pohja:
120 g hunaja-pähkinä –aamupalakeksejä (Belvita)
3 rkl pekaanipähkinöitä
3 rkl voita sulatettuna
Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl kermaa
2 rkl maissitärkkelystä
125 g hunajaista vuohenjuustoa (Soignon)
Hunajakinuskikastike:
2 dl kermaa
1 dl sokeria
¾ dl hunajaa

Murskaa pohjan keksit ja rouhi pähkinät. Sekoita yhteen pohjan ainekset. Painele taikina muffinssipellin koloihin asetettuihin paperisiin muffinssivuokiin.

Sekoita kaikki täytteen ainekset yhteen. Jaa seos tasaisesti vuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä ritilällä.

Keitä kinuskin aineksia kattilassa, kunnes kastike sakenee. Lusikoi hunajakinuski kakkujen päälle ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti