tiistai 22. elokuuta 2023

Rubiinihaukipihvit

Mausteseos oli tarkoitettu uunilohelle. Mutta koska mulla sattui olemaan pakastimessa haukea, ajattelin tehdä siitä pihvit mausteseoksen kaveriksi. Ja kyllä olikin hyvää! Pihvit olisivat olleet jo sellaisenaan herkkua, mutta tämän mausteseoksen kanssa ne olivat ihan täydellisiä. Pihvien kanssa tein ihan tavallista perunamuusia. Lisäksi laitoin vielä höyrytettyä kukkakaalia air fryeriin.




Pihvit:
500 g haukifileetä
2 kananmunaa
170 g maustamatonta jogurttia
1 rkl sitruunamehua
¾ dl korppujauhoja
¾ tl suolaa
¼ tl valkopippuria
½ ruukkua tilliä
Paistamiseen:
15 g juoksevaa Oivariinia
Mausteseos:
1 dl granaattiomenan siemeniä
1 valkosipulinkynsi
30 g auringonkukansiemeniä
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
1 tl juustokuminaa
1 tl suolaa
ripaus kanelia
Pinnalle:
½ dl granaattiomenan siemeniä
½ ruukkua tilliä

Silppua tilli. Kuutioi kala ja soseuta kuutiot sauvasekoittimella kulhossa. Lisää munat, jogurtti, sitruunamehu ja korppujauhot. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää lopuksi tilli. Anna taikinan vetäytyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan. Sulata voi pannulla. Lusikoi taikinasta pannulle kekoja ja muotoile ne pihveiksi. Ruskista pihvit kauniin värisiksi. Siirrä pihvit leivinpaperoituun uunivuokaan.

Kuori mausteseoksen valkosipulinkynsi. Mittaa sauvasekoittimen kulhoon 1 dl granaattiomenan siemeniä, valkosipulinkynsi, auringonkukansiemenet, öljy, hunaja ja mausteet. Soseuta tasaiseksi tahnaksi.

Levitä mausteseos pihvien päälle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. Levitä pinnalle ennen tarjoilua loput granaattiomenan siemenet ja tilli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti