tiistai 14. helmikuuta 2017

Armenialainen riisi

Tämä menee jo tylsäksi kehumiseksi, mutta ei voi mitään. Jos on hyvää niin on hyvää. Tätä olisi voinut syödä ihan pelkästään, olisi ollut sellaisenaankin maittava ateria. Mutta sopi myös chorizopyöryköiden kanssa.



Ainekset:
2 rkl rypsiöljyä
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
350 g pitkäjyväistä riisiä
2 tl kuivattua tilliä
7 ½ dl kasvislientä
2 rkl sitruunamehua
2 tl sitruunankuoriraastetta
250 g pinaattia
200 g halloumia
nippu persiljaa
suolaa
mustapippuria
1 rkl voita
1 rkl pinjansiemeniä
1 rkl mantelilastuja
2 tl sumakkia

Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuutioi halloumi. Silppua persilja.

Kuumenna öljy suurella paistinpannulla. Lisää sipuli ja valkosipuli ja ruskista kymmenisen minuuttia. Lisää riisi ja tilli. Sekoita hyvin, jotta öljy tarttuu kaikkiin aineksiin. Lisää sitten kasvisliemi ja sitruunamehu sekä sitruunankuoriraaste.

Anna seoksen kiehahtaa. Käännä sitten lämpöä pienemmälle ja lisää pinaatti. Peitä pannu tiiviisti kannella ja anna riisin kypsyä 20 minuutin ajan. Älä avaa kantta välillä.

Lisää halloumi ja persilja ja sekoita hyvin. Maista ja mausta sitten suolalla ja mustapippurilla. Laita kansi takaisin ja anna seoksen hautua vielä pari minuuttia, jotta juusto ehtii sulaa.

Sulata voi paistinpannulla. Paahda pinjansiemeniä ja mantelilastuja voissa, kunnes ne ovat kullanruskeita. Ripottele pinjansiemenet ja mantelilastut riisin päälle ja sirottele viimeiseksi joukkoon vielä sumakki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti