sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Hernekeitto

Laskiaissunnuntain ateriaan kuuluu ehdottomasti hernekeitto ja laskiaispullat. Pullat tein ihan normireseptillä ja täytin mansikkahillolla ja kermavaahdolla, joten niistä ei sen enempää. Mutta hernekeittoa kokeilin toista kertaa elämässäni tehdä itse. Edellisestä kerrasta jäi mieleen, että keitto oli vettä jossa killui herneenpaloja. Ilmeisesti silloin keittoaika jäi liian lyhyeksi. Nyt soppa hautui kunnon sopaksi, lähes muhennokseksi. Kinkku ja porkkanat olivat hyvä lisä keittoon. Tämä on yksi niitä harvoja ruokia, jotka saa purkista lähes yhtä maistuvana kuin itse tehdessä. Mutta vain lähes, ainakin nyt kun tämä keitto onnistui sakeana ja makoisana.



Ainekset:
500 g kuivattuja herneitä
2 ½ l vettä
400 g kinkkua
1 tl suolaa
2 sipulia
3 porkkanaa
mustapippuria
2 rkl sinappia
2 tl meiramia

Huuhtele herneet kylmällä vedellä ja pane ne likoamaan isoon kattilaan, jossa vettä on n. puolet reseptin vesimäärästä. Anna herneiden liota yön yli.

Lisää kattilaan loppu vesi. Kuumenna ja keitä hetki. Kuori vaahto pois. Lisää suola. Keitä miedolla lämmöllä vähintään 2 tuntia. Lisää kypsymisen aikana silputtu sipuli ja viipaloidut porkkanat.

Paloittele kinkku ja lisää palat keiton joukkoon. Kuumenna. Mausta sinapilla, meiramilla ja pippurilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti